|
Kirjat
|
Tuotannollisten työkeskusten kehittämishaasteet
Jarmo Kujanpää (2009), VATES-kirjat, 56 sivua
Hinta: 10 euroa (+ toimituskulut 4,50)
Julkaisua varten on haastateltu seitsemää eri tuotannollisen työkeskuksen johtajaa. Haastattelut on tiivistetty kirjassa omiksi tapausesimerkeikseen, joissa työkeskusjohtajat kertovat oman työkeskuksensa toiminnan perusteet, vahvuudet sekä kipu- ja kehittämiskohteet.
Kirjassa esitetään myös tuotannollisten työkeskusten kehittämissuosituksia. Ne on laatinut asiantuntijatyöryhmä, jolla on vankkaa tuotannollisten työkeskusten toiminnan kokemusta ja osaamista eri näkökulmista. Lisäksi julkaisussa on esitelty tuotannollisten työkeskusten ja sosiaalisten yritysten toimintamalleja Euroopasta.
|
 |
|
Työolosuhteiden sopeuttamisen keinoja ja ulottuvuuksia organisaatioissa. Artikkelikokoelma
Marjatta Varanka (toim.) (2008), Kestävää työllisyyttä sosiaalisissa yrityksissä -projekti, VATES-säätiö, 36 sivua
Hinta: Ilmainen
Työolosuhteiden sopeuttaminen on tämän päivän haaste myös avoimien työmarkkinoiden työpaikoilla, kun työvoiman saatavuus edellyttää työnantajilta ja yrityksiltä aiempaa enemmän työntekijöiden yksilöllisten edellytysten huomioon ottamista.
Tämän artikkelikokoelman tarkoitus on aktivoida keskustelua ja avata laajempaa näkökulmaa työolosuhteiden sopeuttamiseen. Sopeuttamisessa on kyse yksilöiden osaamisen ja työtehtävien yhteensovittamisesta niin, että se palvelee koko työyhteisön tarpeita.
|
 |
|
Marginaalista maailmalle
Työllistämispalvelut oppimisympäristönä
Anne-Mari Ollikainen (2009), MOVE-projekti, 81 sivua
Hinta: 20 euroa (+ toimituskulut 4,50)
Marginaalista maailmalle -kirja on erityistyöllistämistä koskeva kriittinen ja värikäs puheenvuoro. Se avaa uusia näkökulmia vammaisille ja osatyökykyisille suunnattuihin työllistämispalveluihin. Erityistyöllistämisen yksiköitä ei ole aiemmin tarkasteltu oppimisympäristöinä tai oppimisen näkökulmasta.
Teos nostaa ansiokkaasti esiin työllistämispalveluiden asiakkaiden oman äänen ja kokemuksen yksiköiden tarjoamista mahdollisuuksista. Kirjassa ruoditaan vahvasti erityistyöllistämisyksiköiden kykyä tarjota valmennettaville henkilöille sellaisia tietoja ja taitoja, joita avoimille työmarkkinoille sijoittuminen edellyttää.
Kirjan tekijä Anne-Mari Ollikainen on perehtynyt laajasti työllistämisyksiköiden toimintaan ja erityistyöllistämiseen yhteiskunnallisena ilmiönä. Kirja on jatkoa tekijän Marginaalin marginaalissa -teokselle, joka tarkasteli erityistyöllistämisen toimintaa ja tavoitteita yli 40 yksikössä tehtyjen vierailujen ja johtajahaastattelujen pohjalta.
Terveyden edistämisen keskus on arvioinut julkaisun käsikirjoitusvaiheessa: "Ansiokas teos yhteiskuntapoliittisesti tärkeästä aiheesta"
|
 |
|
Marginaalin marginaalissa?
Vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt työllistymispalveluiden reunoilla.
Anne-Mari Ollikainen (2008), MOVE-projekti, 83 sivua
Marginaalin marginaalissa? on ajankohtainen puheenvuoro tärkeästä aiheesta sosiaalisen työllistämisen toimialalla. Laaja aineisto on kerätty haastattelemalla monipalvelu-, työ- ja toimintakeskusten johtajia ja muita työllistämistoiminnan asiantuntijoita.
Kirja tuo uutta jäsenneltyä ja tutkittua tietoa välityömarkkinoiden toimivuudesta. Marginaalin marginaalissa? selvitys on hyödyllistä luettavaa alan käytännön toimijoille, suunnittelijoille, päättäjille ja tutkijoille. Se on myös ensimmäinen VATES-säätiön MOVE-projektin julkaisuista.
Terveyden edistämisen keskus on arvioinut teoksen:
"Kantaaottava teos, joka pyrkii avaamaan syitä siihen, miksi vammaiset ja osatyökykyiset henkilöt eivät pääse avoimille työmarkkinoille."
Painos on loppunut. Tulostettavissa alla olevasta linkistä.
|
|
|
Työhönvalmennuksen haasteet ja mahdollisuudet
Yksi työllistynyt vastaa kahtakymmentä keinua.
Anne-Mari Ollikainen (2007), VATES-kirjat, 50 sivua
Hinta: 10 euroa (+ toimituskulut 4,50)
Tämä julkaisu on kannanotto työhönvalmennuksen pirstaleisuuteen. Tavoitteena on, että lukija pysähtyisi miettimään sitä, mitä työhönvalmennus avoimille työmarkkinoille suuntaavana toimintana on ja minkälaisia tavoitteita sille on realilstista asettaa.
Terveyden edistämisen keskus on arvioinut julkaisun käsikirjoitusvaiheessa: Asiallinen ja hyvä tietopaiketti erityisesti asiantuntijoiden käyttöön.
|
|
|
Moninainen ohjaus
Ohjaajien näkemyksiä ja kokemuksia ohjauksesta ja tasa-arvosta sosiaalisen työllistämisen toimialalla.
Pauliina Lampinen (2006), VATES-kirjat, 60 s.
Moninainen ohjaus -raportti kokoaa yhteen Euroopan sosiaalirahaston aTOP-projektin ohjauskoulutukseen osallistuneiden ohjaajien kokemuksia ja tulkintoja omasta ohjaustyöstään ja sen tavoitteista. Raportti tuo esiin sosiaalisen työllistämisen toimialan ohjauskäytäntöjä, tekee näkyväksi työn tekijät, heidän taustansa, asiakasryhmänsä sekä käsityksensä työtehtävistään ja työnsä tavoitteesta.
|
|
|
Tuettu työllistyminen – Näkökulmia tuetun työllistymisen työhönvalmennukseen Leena Sariola (toim., 2005), VATES-säätiö VATES-kirjat, 104 s. Hinta: 20 euroa (+ posti- ja käsittelykulut)
Julkaisun tavoitteena on antaa tuetun työllistymisen käytöstä ja hankinnasta kiinnostuneille kokonaiskuva menetelmästä ja sen taustalla vaikuttavasta ideologiasta. Julkaisussa tarkastellaan työhönvalmennusta ja sen mahdollisuuksia työvoimahallinnon, ammatillisen oppilaitoksen, kunnan ja palvelun tuottajan näkökulmasta. Asiantuntijat tuovat tekstissään esiin kokemuksiaan tuetun työllistymisen käytöstä, hankinnasta ja kehittämisestä. Kirjoittajien mukaan tuetun työllistymisen laajempi käyttöönotto parantaisi työllistämistoimien vaikuttavuutta ja laatua ja takaisi työllistyville yksilöllisen ja riittävän pitkäkestoisen tuen.
|
 |
|
Sosiaalisen työllistämisen toimialan käsitteet Pasi Ylipaavalniemi, Leena Sariola, Janne Marniemi, Terho Pekkala (2005), VATES-säätiö ja Valtakunnallinen työpajayhdistys ry VATES-kirjat, 22 s.
VATES-säätiö ja Valtakunnallinen työpajayhdistys ry ovat keskinäisen työryhmänsä kautta määritelleet sosiaalisen työllistämisen toimialan keskeiset käsitteet. Sosiaalisen työllistämisen toimialalla tarkoitetaan erityistyöllistämisen yksiköitä, sosiaalisia yrityksiä ja työllistymistä tukevia projekteja. Työn tavoitteena on edesauttaa toimialalla käytettävän terminologian yhtenäisyyttä.
|
 |
|
Työlainsäädännön perusteita työvalmentajille Jaana Paanetoja (2005), VATES-kirjat, 43 s.
Työlainsäädäntöön liittyvää tietoa tarvitaan avustettaessa vajaakuntoisia ja vammaisia asiakkaita avoimien työmarkkinoiden työsuhteisiin liittyvissä asioissa. Tässä oppaassa työoikeuden perusasiat on esitetty helppotajuisesti ja pääsääntöjä painottaen. Mukana on mm. työsopimuksen solmiminen ja työehtosopimusten vaikutus. Teos on tarkoitettu erityisesti tuetun työllistymisen mallin mukaiseen toimintaan. Tavoitteena on herättää lukija pohtimaan työoikeudellisia asioita eri näkökannoilta.
|
 |
|
|
 |
|
Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennuksen laatustandardi Mika Veijalainen (toim., 2004)
VATES-kirjat, 42 s.
|
 |
|
Työn tekeminen kuntouttaa – kun on töitä jaksaa paremmin Arja Suni, Tuula Heikkilä, Sisko Korpi, Pekka Lehto, Niina Rantamäki ja Eija Rautakorpi (2003) VATES-kirjat, 120 s. Hinta: 10 euroa (+ posti- ja käsittelykulut)
Kirja esittelee kymmenen erilaista mielenterveyskuntoutuksen toimintamallia, joissa työ on kuntoutuksen menetelmänä. Käytännönläheisesti kuvatut tukimallit kattavat laajan alueen erikoissairaanhoidon työtoiminnasta työmarkkinoille sijoittumiseen. Kirjan tekijät ovat kaikki tehneet pitkän päivätyön mielenterveyskuntoutuksen parissa.
|
 |
|
Laatu tuetussa työllistymisessä –palvelustandardi Mervi Puolanne, Leena Sariola (2000) VATES-säätiö, 60 s.
Painos loppunut, saatavana kopioituna versiona Hinta 5 euroa (sisältäen posti- ja käsittelykulut)
Laatu tuetussa työllistymisessä –palvelustandardi on oiva työväline kaikkien sellaisten toimijoiden käyttöön, jotka tarjoavat tuetun työllistymisen palvelua asiakkaidensa työllistymiseksi avoimille työmarkkinoille.
|
 |
|
|
|
|
Mielenterveyskuntoutujien työhön valmennus työkeskuksessa Arja Suni (1998) VATES-säätiö, 58 s.
Painos loppunut, saatavana kopioituna versiona Hinta 5 euroa (sisältäen posti- ja käsittelykulut)
Mielenterveyskuntoutujien tavoitteellisessa kuntoutuksessa ihmistä lähestytään kokonaisvaltaisesti. Kuntoutuksen suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtina ovat kuntoutujan omista tarpeista ja voimavaroista nousevat tavoitteet. Työhön valmennus työkeskuksessa antaa kuntoutujalle mahdollisuuden kehittää ammattitaitoaan ja selkiinnyttää ammatillisia suunnitelmiaan sosiaalisesti turvallisessa ja tukea antavassa ympäristössä.
|
 |
|
|
|