Järjestöt edistävät kansalaisten hyvinvointia ja osaamista

Järjestöt, yhdistykset ja muut kolmannen sektorin toimijat edistävät monin tavoin kansalaisten hyvinvointia, arjen hallintaa, sosiaalista elämää ja myös työelämässä tarvittavaa osaamista. Niiden kautta voi saada hyvin erilaisia osallisuuden kokemuksia, olipa sitten työelämässä tai sen ulkopuolella.

Tukea, tietoa ja opastusta voi saada sekä näiden toimijoiden henkilökunnalta että vertaistuen muodossa toisilta jäseniltä. Se voi olla esimerkiksi neuvontaa, vertaistukea tai esimerkiksi työ- ja toimintakykyä vahvistavaa toimintaa.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöissä toimii myös kokemusasiantuntijoita, joka haluaa jakaa itse kokemaansa kriisiä tai kuntoutumiskokemuksia muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa. Kokemusasiantuntijuus on enemmän kuin vertaistukea, sillä siihen on olemassa oma koulutuksensa.