Siirry pääsisältöön

Potkua palveluiden markkinointiin tuotteistamisen kautta

to lokak. 08 15:07:00 2015

Miten oma palvelu tai tuote tulisi näkyväksi ja ennen kaikkea kiinnostavaksi, miten myydä osaamisensa? Entä millä keinoilla yritysyhteistyötä saisi tehokkaammaksi omalla alueella? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtivat Hämeen ELY-alueen välityömarkkinatoimijat 1.10. Lahdessa, jossa Hämeen TE-toimisto ja ELY-keskus järjestivät yhteistyössä Vates-säätiön Välityömarkkinat osana työelämää -projektin kanssa kehittämispäivän Hämeen alueen välityömarkkinatoimijoille.

Alueen toimijat olivat hyvin edustettuina ja aktiivisuutensa perusteella motivoituneita todella panostamaan toimintansa eteenpäin viemiseen. Paikalla oli muun muassa koulutuksen ja työhönvalmennuspalveluiden tarjoajia sekä yhdistysten edustajia toiminnanjohtajasta koordinaattoriin, urapalveluiden edustajista yksilövalmentajaan. Kaikilla oli into jakaa tietämystään ja kokemuksiaan sekä syventää käytännön osaamistaan markkinoinnissa ja yhteistyökuvioiden etsinnässä.


Tuotteistaminen helpottaa palvelun tarjoamista

Kehittämispäivässä hyödynnettiin osallistujien näkemyksiä toimijoiden palvelujen tuotteistamisen ja yritysyhteistyön nykytilanteesta etukäteiskyselyllä. Näin tilaisuuden yksi tavoite, tuotteistamisen kehittäminen, oli helpompi saavuttaa.
Vatesin kehittämispäällikkö Jukka Lindberg avasi osallistujille bisnesmaailmassa kehitettyä tuotteistamista, jonka käyttämistä ei turhaan pidä arastella välityömarkkinatoiminnassakaan. Tuote ei myy itseään, olipa se kuinka hyvä tahansa, totesi Lindberg markkinoinnin yleisen lainalaisuuden ja kertoi, miten omasta palvelusta voi rakentaa kannattavan tähtäämällä kertaostoista ns. huoltobisnekseen.

Yleisiä osallistujien tekemiä huomioita yritysyhteistyöstä oli, että olemassa olevat kontaktit ja verkostot ovat tärkeitä, lähestyminen kylmiltään harvoin tuottaa tulosta. Verkostot eivät taas synny laskelmoidusti, vaan aitojen kohtaamisten kautta, vaikkapa oman yhdistystoiminnan tiimoilta. TE-palveluiden tarpeisiin taas voisi vastata yhdessä usean välityömarkkinatoimijan kesken, kuten tarjota eri työnhakijaryhmille tarjottavia koulutuksia.

Välityömarkkinatoimijoiden yritysyhteistyön muotoja ovat esimerkiksi palkkatukityö, alihankinta tai asiantuntijayhteistyö.

Palkkatuen rajoitukset puhuttivat

Ajankohtainen asia välityömarkkinatoimijoiden keskuudessa on palkkatuen loppuminen TE-toimistoista tai rajaaminen vain joitakin ryhmiä koskevaksi. Tämä näkyy esimerkiksi Työapu Lahty ry:ssä (aiemmin Lahden seudun työttömät -yhdistys). Lahty on työllistänyt keskimäärin 50 henkilöä kuukaudessa, mutta nyt palkkatuen loppuminen kutistaa määrän jopa neljäsosaan.

− Tuotteistamista pitäisi tosiaan kehittää, jotta asiakkaamme ja palveluiden kehittäjät saavat, mitä tilaavat, Tartu toimeen -projektin projektivastaava Jarkko Nissinen kertoo.

Projekti toimii kolmannen sektorin ns. Lahti-lisä -työllistäjänä työllistämällä palkkatuella lahtelaisia työttömiä työnhakijoita yleishyödyllisten yhdistysten ja yritysten palvelukseen.

Nissisen mukaan Lahdessa on monipuolinen elinkeinorakenne, mutta toisaalta myös paljon matalan palkkatason työntekijöitä.

Jouni Kantonen oli aikaisemmin pankki- ja vakuutusalalla. Nyt hänen tittelinsä on työllistäjä. Kantonen aloitti elokuussa Työhönvalmennus Valmassa Lahdessa, entisessä Tuoterenkaassa.

− Tehtäväni on kontaktoida yrityksiä ja välittää Valman asiakkaita suoraan työsuhteeseen tai vuokratyösuhteeseen. Yksi vaihtoehto on ottaa työtä tehtäväksi meille Valmaan, Kantonen kertoo työnkuvastaan.
Kantonen kertoo työnsä olleen haastavaa ennenkin, mutta nykyisen hän kokee erityisen merkitykselliseksi sen sosiaalisen näkökulman takia.

− Koen yhdenkin työpaikan löytämisen valmalaiselle tärkeänä. Heillä on usein korkea ammattitaito, mutta ei välttämättä osaamista tuoda sitä esiin.

Ostopalvelupilotin suuntana avoimet työmarkkinat

Kehittämispäivässä käsiteltiin myös Ostopalvelupilottia, joka on käynnissä Hämeen ELY-keskuksen alueella. Ostopalvelu kohdennetaan palkkatukityöllistämistä käyttäviin yhdistyksiin ja säätiöihin. Pilotin tavoitteena on jatkotyöpaikkojen etsiminen tällä hetkellä palkkatuella työllistetyille. Työpaikkoja etsitään avoimilta työmarkkinoilta ja onnistunut työpaikan ja tekijän kohtaaminen tuottaa palkkion palveluntuottajalle. Hämeessä pilottiin valittiin ELY-keskuksen järjestämällä tarjouskilpailulla seitsemän palveluntarjoajaa. Yksi niistä on Cimson Koulutuspalvelut.

− Tarjoamme asiakkaillemme vain sellaisia töitä, joita hän oikeasti etsii. Hän ei siis joudu työttömyysturvakarenssiin, ellei ota vastaan tarjottua paikkaa, sanoi Cimson Koulutuspalveluiden aluejohtaja Mikko Hannula.


Uusien toimintamallien jakaminen toivottavaa

Palautteiden perusteella kehittämispäivä sai arvosanan hyvä, niin tuotteistamista käsitelleen esityksen, toiminnallisten tehtävien kuin tilaisuuden vaikuttavuudenkin suhteen. Keskustelut ryhmittäin koostivat asioita yhteen konkreettisella tavalla, ja tilaisuuden sanottiin vahvistaneen meneillään olevien toimien mielekkyyttä.

Yhteenvetona voi todeta, että avoin keskustelu toimijoiden kesken on välttämätöntä, jotta välityömarkkinoiden kehittämistyö jatkuu ja etenee. Jos joku keksii jotain uutta tuotteistamisessa tai yritysyhteistyökuvioissa, hänen toivotaan jakavan uuden tavan muillekin. Siten koko markkina ottaa askelen eteenpäin.

Kati Savela ja Petri Puroaho