Siirry pääsisältöön

Ryhmävalmennuksessa tavoitteet ja osaaminen kirkastuivat

ma toukok. 08 10:54:00 2017

Teksti: Anne Korhonen
Kuva: Anne Korhonen

Pienryhmävalmennus osoittautui hyväksi keinoksi selvittää uravaihtoehtoja nuorilla, joilla on oppimisvaikeuksia. Nivelvaiheissa tarvitaan silti myös henkilökohtaista tukea, todettiin 3 KK- Ohjaava työhönvalmennuspalvelu -hankkeessa.

18−29-vuotiaat nuoret, joilla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, ovat erityisessä riskissä syrjäytyä työelämästä. Kelan hankkeessa etsittiin näille nuorille soveltuvaa ohjaavan työhönvalmennuksen mallia. 3 KK - Ohjaava työhönvalmennuspalvelu oppimisvaikeuksia omaaville nuorille -hanke päättyi maaliskuussa.

- Samalla hanke tuotti arvokasta tietoa siitä, mitä nämä nuoret tarvitsevat työllistymisen tuen palveluista. Toiseksi selvitettiin, kuinka Kelan palveluita voidaan kehittää nuoria paremmin tukeviksi ja tuloksellisemmiksi, etuuspäällikkö Seija Sukula Kelasta (kuvassa oikealla) toteaa.

Hankkeen aikana pilotoitiin viisi kolmen kuukauden pituista työhönvalmennuskurssia, jotka koostuivat kuukauden pienryhmävalmennusjaksosta ja kahden kuukauden työssäoppimisesta. Ryhmät tarjosivat erityisosaamista itsensä tuntemukseen, omien tavoitteiden käsittelemiseen, elämänhallintaan sekä oman osaamisen kartoittamiseen.
Työhönvalmennuskurssin suoritti yhteensä 25 nuorta, joista suurin osa oli sen päätyttyä ohjautunut johonkin työllistymistä tukeviin palveluihin. Työssäoppimispaikkoja nuorille löydettiin 40.


Enemmistö löysi jatkopolkunsa


Hankkeen työntekijän, työhönvalmentaja Tiina Myllymäen mukaan ryhmät koettiin erityisen merkityksellisiksi työ- ja uravaihtoehtojen selvittämisessä ja oman motivaation kasvattamisessa. Ne toimivat hyvin myös esiammatillisena ohjauksena, jonka aikana nuori hahmotti tilannettaan ja häntä ohjattiin oikeiden palveluiden piiriin. Joillekin saattoi olla liian aikaista olla työhönvalmennuspalvelun piirissä, jolloin työskentelytapa oli enemmän palveluohjauksen tyyppistä.

Myllymäki korostaa ryhmien lisäksi yksilöllisen tuen merkitystä juuri nivelvaiheiden aikana.

- Vaiheisiin, jolloin nuori siirtyy työelämään ja opintoihin, tulisi resursoida työhönvalmennuksellista tukea.
Myllymäki tuotti toimintamallista oppaan ammattilaisille.

Nuorten ryhmien merkityksellisyyttä korostaa myös tutkija Simo Klem Kehitysvammaliitosta.
- Palaute nuorilta ryhmistä on ollut positiivista. Oma polku on alkanut hahmottua, pienryhmät mahdollistivat tarvittaessa vahvemman tuen ja suurin osa oli löytänyt oman jatkopolkunsa työllistymiseen, Klem kertoo.

Rinnekoti-säätiön toteuttaman hankkeen rahoitti Kela ja Kehitysvammaliitto tekee hankkeen ulkoisen vaikuttavuusarvioinnin. Arviointia on tehty sekä hankkeen työhönvalmentajaa haastattelemalla, nuorten ryhmiä havainnoimalla että kyselytutkimuksella nuorille ryhmän aikana ja 3 kuukautta ryhmien jälkeen. Jäljellä on vielä seurantakysely 6 kuukautta ryhmien päättymisestä. Hankkeen lopulliset tulokset julkaistaan loppuvuodesta 2017.

3 KK-hankkeessa tuotettu opas ammattilaisille laaja-alaisten oppimisvaikeuksien huomiointiin työhönvalmennuksessa

Projektin loppuraportti