Blogit

Vateslaisten pohdintoja työkyvystä, yhdenvertaisuudesta ja muista ajankohtaisista tai muuten vain tärkeistä asioista. Julkaisemme myös vierasblogikirjoituksia.

Sirpaleista sopivia työkokonaisuuksia kaikille

13.11.2017

Hallitus on esittänyt lakimuutosta, jonka mukaan liikkuvuusavustuksen saamisen ehtoja lievennetään. Liikkuvuusavustusta voitaisiin maksaa myös osa-aikatyöhön, jota tehdään alle 18 tuntia viikossa. Jos lakimuutos hyväksytään eduskunnassa, se tulee voimaan vuoden 2018 alussa.

Vates-säätiö totesi työttömyysturvalain muuttamista koskevassa lausunnossaan, että osa-aikatyön tekeminen nykyisen lain mukaisena, vähintään 18 viikkotyötunnin mittaisena, ei aina sovellu vammaisten henkilöiden työaikoihin tai -tapoihin. Mahdollisuus osa-aikatyöhön ja sen edellytysten parantaminen tukee vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden yhdenvertaista työllistymistä.

Keskustelu osa-aikatyön tekemisen mahdollisuuksista ja lisäämisestä on tervetullutta. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon ensimmäinen osa on nimeltään Jaettu ymmärrys työn murroksesta. Siinä nostetaan esiin tulevaisuuden suuria kysymyksiä työstä ja toimeentulosta, uudenlaisesta organisoitumisesta, työn jakamisesta ja itsensä työllistämisen muodoista.

Työn pilkkoutuminen lisääntyy ja työskentelymuodot yksilöllistyvät ja toimeentulo rakentuu useista puroista. Voidaan tehdä useaa työtä eri työnantajille eri aikaan päivästä ja viikosta, oman osaamisen mukaan. Kukin voi keskittyä siihen työhön tai työn osaan, jonka itse osaa parhaiten tai joka on itselle muuten mielekkäintä. Mielenkiintoinen visio on myös se, että tällaisten pilkottujen työn osien järjestelyyn tarvitaan aivan uusi ammattikunta, joka koordinoi sirpaleista isompia työkokonaisuuksia.

Tulevaisuusselonteko työn murroksesta antaa runsaasti ajattelemisen aiheita osatyökykyisten työllistämisen uusiksi mahdollisuuksiksi. Selonteossa esitettyjä visioita pitääkin ennakkoluulottomasti pohtia mahdollisina tulevaisuuden skenaarioina.

Jaana Pakarinen
säätiön johtaja

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: