Siirry pääsisältöön

Vierasblogi: Tulla kuulluksi, kohdatuksi

15.09.2017

Työttömän on vaikeaa päästä eteenpäin ja sinne mihin pyrkii ja mihin itse haluaa huolimatta siitä, että on kokemusta ja koulutustakin. Saati jos ne puuttuvat. Saatavilla oleva apu ja tuki eivät kohtaa työtöntä.
Työtön ei tule kuulluksi ja kohdatuksi ihmisenä, yksilönä.

Työttömyyden noidankehä syntyy nopeasti. Noidankehä, joka alkaa määrittämään työttömän identiteettiä ja työntämään työtöntä ulos yhteiskunnasta. Yhtälailla kuin noidankehä syntyy, se voi katketa, kun työtön kuullaan ja kohdataan.

Kohtaamisen kokemus avaa mahdollisuuden Platonin kuvaamaan sokraattiseen dialogiin, jonka kuvataan päättyvän usein aporiaan (umpikujaan). Tämä on välttämätöntä, koska tällöin henkilön kokemus itsestä työttömänä murtuu ja itsen joutuu väistämättä määrittelemään uudelleen. Kuulluksi tultua on mahdollista päästä eteenpäin. Dialogissa keskeistä on keskittyminen henkilöön yksilönä, hänen osaamiseen ja kokemukseen. Lähtökohtana tulee olla henkilön oma tavoite: minne hän on hakeutumassa ja miten hän sinne pääsee.

"Minut otettiin vastaan tervehtimällä omalla nimelläni, hymyilemällä ja katsomalla silmiin. Vastassani oli myönteisyys ja aito halua auttaa. En muista milloin minut olisi kohdattu yksilönä, ei vain tapauksena numero se ja se. Minusta oltiin aidosti kiinnostuneita yksilönä, kuka mina olen, mitä jo osaan, mitä haluan ja minne haluan päästä. Minun mielipiteeni kuultiin ja siihen keskityttiin. Oli helppo olla. Minut kohdattiin."

Aito välittäminen, motivoiminen ja kannustaminen ovat kuulluksi tulemisen lisäksi kohtaamisen keskeiset elementit. Tästä on hyvä jatkaa.

Sirpa Eklund
Toimitusjohtaja
Posivire Oy

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!

 

Kommentit


kehitysvammaisuus

Harmi että Helsingin kaupunki alas ajaa Posiviren Helsingistä ja hieno kirjoitus

- 05.10.2017