EtusivuMikä on VATESVerkostoProjektitKoulutusJulkaisutYhteystiedotKerro kaverilleTulostaKasvata tekstikokoaPienennä tekstikokoaSvenskaEnglish






Kyvyt käyttöön 

 
 
Kyvyt käyttöön 3/2011 numerossa:
 
Työministeri Ihalaisen tavoitteena työvoimapalvelujen yhdenvertaistaminen
Kyvyt käyttöön lokakuun numero pureutuu uuden hallituksen työllisyyspolitiikkaan työministeri Lauri Ihalaisen haastattelussa. Lehti esittelee uusinta tutkimustietoa vammaisten työllistämisen taloudellisista vaikutuksista ja yrityspäättäjien suhtautumisesta vammaisten työllistämiseen. Lisäksi se kertoo kaksi erilaista työllistymistarinaa.
 
Työministeri Lauri Ihalainen sanoo hallituksen työllisyyspolitiikkaa koskevassa haastattelussaan haluavansa kehittää työvoimapalvelut yhdenvertaisiksi. Ministeri myös peräänkuuluttaa osatyökyvyttömyyseläkkeen ja osatyön yhdistämistapojen kehittämistä. Työmarkkinajärjestöjen pitäisi hänen mielestään olla kiinnostunut työhönvalmentajapalvelun vakinaistamisesta.
 
Brankkaria ei eläkkeellä olo innostanut
Sydänsiirron saaneen palopäällikkö Markku Suomisen ura jatkuu palo- ja pelastustoimen valistajana.
 
Pauli ei halua lorvia
Datanomiksi valmistunut Pauli Wahlberg sai täksi kesäksi ensi kerran työpaikan. Hän uskoo, että tietotekniikka-ala tarjoaa hänelle jatkossakin töitä.
 
 
 
Lehtiarkisto:
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen erikoisaikakauslehti. 
Lehti ilmestyy 3 kertaa vuodessa
Painos 7 000kpl
Päätoimittaja: Marjatta Varanka
Toimitussihteeri: Tiina Jäppinen
 
 
 
 
 
 
 
VATES-säätiö, Oltermannintie 8, PL 40, 00621 Helsinki, Puh. (09) 752 7551, Faksi (09) 7527 5521

Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili