EtusivuMikä on VATESToimintaProjektitKoulutusJulkaisutYhteystiedotKerro kaverilleTulostaKasvata tekstikokoaPienennä tekstikokoaSvenskaEnglish






Päättyneitä projekteja

 
MOVE - Monipalvelukeskukset välityömarkkinoiden läpivirtaavuuden tueksi (2007-2009)
 
Monipalvelukeskukset välityömarkkinoiden läpivirtaavuuden tueksi (MOVE) -pro­jekti on VATES-säätiön hallinnoima ja RAY:n rahoittama kolmivuotinen kehittämishanke vuosina 2007 – 2009.
 
MOVE-projektin tavoitteena oli sosiaalisen työllistämisen toimialan kehittäminen niin, että jokaisella heikossa työmarkkina-asemassa olevalla henkilöllä on käytettävissään riittävä määrä laadukkaita ja yksilöllisyyden huomioon ottavia työllistämis- ja kuntoutuspalveluita asuinpaikasta riippumatta.
 
MOVE-projektissa kehittämistyö tapahtui eri puolilla maata toimineissa kuudessa osahankkeessa, joiden tavoitteena olivat vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten työllistymisen edistäminen avoimille työmarkkinoille, organisaation omaa toiminnan ja laadun vahvistaminen, alueellisen verkostoyhteistyön kehittäminen ja laadukkaiden työllistymispalveluiden ja mahdollisuuksien määrän lisääminen.
 
 
Kestävää työllisyyttä sosiaalisissa yrityksissä
(2004-2007)
 
Kestävää työllisyyttä sosiaalisissa yrityksissä on sosiaalisen yritystoiminnan eurooppalainen käynnistämis- ja kehittämisprojekti (11/2004 - 12/2007). Hanketta hallinnoi VATES-säätiö ja sen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto Equal-yhteisöaloitteesta.
 
Projektin tarkoituksena on luoda edellytyksiä menestyvien ja kestäviä työpaikkoja tarjoavien sosiaalisten yritysten synnylle ja kehittymiselle. Näin edistetään vammaisten, vajaakuntoisten ja työelämästä syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden työllistymistä.
 
 
 
 
Tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen selvitys
(2006-2007)

Suomen tuetun työllistymisen verkosto FINSE käynnisti syksyllä 2006 selvityksen, jonka tarkoituksena on pureutua tuetun työllistymisen työhönvalmennuksen nykytilaan ja käytäntöihin.
Tarve selvityksen tekemiselle nousi kentällä vallitsevasta käsitteiden ja toimintakäytäntöjen kirjosta. Tuetun työllistymisen työhönvalmennus on alkujaan luotu vammaisten henkilöiden työllistymismenetelmäksi, ja tästä se on vähitellen vakiintumassa yhdeksi työhallinnon ostopalveluksi vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille asiakkaille. Yhä useampi vammaiskentällä toimiva monipalvelusäätiö tuottaa palvelua sekä sosiaalihuollon että työhallinnon tarpeisiin.

Selvitystyö käynnistyi työhönvalmentajille tehdyllä kyselyllä, jossa painopisteinä olivat tehtävänkuvan selkeys, työhönvalmennuksen käytännöt sekä asiakkaiden työllistymisen realistisuus. Projektin aikana on tehty useita tutustumiskäyntejä.

Keväällä 2007 päättyvän selvityksen tarkoituksena on päivittää VATESin työhönvalmennuksen laatustandardia sekä yhdessä alan toimijoista koostuvan työryhmän kanssa laatia nettiin työhönvalmentajien työtä helpottava ja selkeyttävä työkalupakki.
 
 
 
 
Sosiaalisten yritysten perustamisneuvonta SYPE -projekti (15.2. - 31.8.07)
 
Projektin tavoitteena oli siirtää sosiaalisten yritysten perustamisneuvonta olemassa oleviin yritysneuvonnan rakenteisiin syksyllä 2007. Projektissa työstettiin Sosiaalisten yritysten neuvonnan tuotekuvaus.

 
Projektissa toimi viisi aluetoimijaa, jotka ovat erikoistuneet sosiaalisten yritysten erityiskysymyksiin tarjoten neuvontaa aloittaville yrityksille: Neo-Act Oy Helsingissä, Porvoon Seudun Uusyrityskeskus ry, Woodfox Oy Seinäjoella, Tervatulli Oy Oulussa, Rovaniemen Monitoimikeskus-säätiö sekä Vates-säätiö.
 
 
Sosiaalisten yritysten tukirakenne -projekti
(2004 - 2/2007)
 
Sosiaalisten yritysten tukirakenne -projektin kautta vastattiin sosiaalisia yrityksiä koskeviin erityiskysymyksiin. Projektissa toimi seudullisen aluetoimijat, jotka tarjosivat ilmaista neuvontapalvelua ja konsultointia. Tukirakenne-projekti edisti sosiaalisten yritysten alueellista ja valtakunnallista verkostoitumista. Projektissa kerättiin tietoa ja informoitiin sosiaalisten yritysten lain ohjausryhmää lain kehittämistarpeista sekä sosiaalisten yritysten perustamista ja toimintaa haittaavista esteistä. VATES-säätiön hallinnoiman projekti oli työministeriön rahoittama.

Tukirakenne-projektissa toteutettava neuvonta liitetään projektin päätyttyä osaksi normaalia yritysneuvontaa, jota toteuttavat mm. uusyrityskeskukset sekä TE-keskusten yrityspalvelupisteet. Yritysneuvonnassa tullaan hyödyntämään tukirakenneprojektin kokemuksia.

 

Tukirakenne-projektin alueellista yritysneuvontaa jatkaa Sosiaalisten yritysten perustamisneuvonta SYPE-projekti.

 
 
 
 
aTOP-projekti (2003-2006)
 
Avoimille työmarkkinoille ohjaava paikallinen toimintamalli –projekti (aTOP) oli Euroopan sosiaalirahaston välittäjäorganisaatioprojekti vuosille 2003 - 2006. VATES-säätiön koordinoimaan projektiin kuului kaikkiaan 7 paikallista osahanketta: Porttaha, TYKE Oy, Rauma; Verkko-projekti, Loimaan seudun työkeskuksen tuki ry. ; Työvalmennuksesta avoimille työmarkkinoille, Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö LUOTSI ; aTOP-Tampere,Tampereen kehitysvammaisten tuki ry.; RiKu, Avainsäätiö, Lahti; TePaKe, Keski-Uudenmaan Sopimuskoti ry. Kerava; Työkeskuksesta työhönvalmennuskeskukseksi, Uudenmaan vammaispalvelusäätiö, Porvoon Osatoimi.
 
Projektin tavoitteena oli luoda paikallisia malleja, verkostoja ja menetelmiä, joiden avulla vammaisille ja vajaakuntoisille luotaisiin paremmat mahdollisuudet sijoittua avoimille työmarkkinoille ennen kaikkea tuetun työllistymisen menetelmän avulla. 
 
Verkostoitumista edistettiin synnyttämällä paikalliselle tasolle nk. työrenkaita alueen niistä toimijoista, jotka ovat avainasemassa työllistämisessä. Tällaisia toimijoita ovat mm. työvoimatoimisto ja työvoiman palvelukeskus, sosiaalitoimi, terveystoimi, KELA, erilaiset koulutusorganisaatiot, järjestöt ja työnantajien edustajat.
 
Toisaalta tavoitteena oli edistää osahankkeiden keskinäistä verkostoitumista, hyvien käytäntöjen vaihtoa ja oppimista säännöllisillä kokoontumisilla.
 
Lisäksi hankkeessa toteutettiin vuoden mittainen ’Näkökulmia ohjaukseen’ -koulutus osahankkeita toteuttaneiden organisaatioiden ohjaustehtävissä toimiville henkilöille. Koulutus koostui viidestä lähiopetuspäivästä sekä kehittämishankkeesta, jonka tavoitteena oli jollain tavalla kehittää organisaation käytäntöjä ohjauksen toteuttamisessa, arvioinnissa tai seurannassa. Käytettäviä keinoja olivat mm. paikallisen työrenkaan luominen ja tuetun työllistymisen menetelmän käyttö.
 
Hankkeen tuloksena 112 loppuun suorittaneesta henkilöstä 30 (27 %) työllistyi avoimille työmarkkinoille. Muualle kuin avoimille työmarkkinoille työllistyi 51 (46%) osallistujaa.
 
 
 
Lisätietoja: kehittämispäällikkö Pauliina Lampinen


TES-projekti (2003-2005)

Vajaakuntoisten ja vammaisten työntekijöiden asema työehtosopimusmääräysten näkökulmasta –tutkimuksessa (TES) selvitettiin kuinka paljon työehtosopimuksista löytyy vajaakuntoisten ja vammaisten työehtoihin positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttavia ehtoja. Tutkimuksessa käytiin läpi kaikkiaan 146 yleissitovaa työehtosopimusta sekä kunnan yleinen virka- ja työehtosopimus sekä lähetettiin aihetta käsittelevä kohdennettu kysely kaikkiaan 80 erityistyöllistämisen yksikölle. VATES-säätiön toteuttaman tutkimuksen rahoitti Työsuojelurahasto.

Vajaakuntoisen ja vammaisten asema työehtosopimusmääräysten näkökulmasta, Tutkimusraportti
Työlainsäädännön perusteita työvalmentajille –opas.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Marjatta Varanka


WtW-projekti (2002-2005)

Worth the Work - Jokainen ihminen on työn arvoinen -projekti (WtW) oli Euroopan sosiaalirahaston Equal -yhteisöaloitteeseen kuulunut projekti. Siinä kehitettiin ammatillisen koulutuksen tuki- ja palvelumalleja heille, joille selviytyminen ammatillisen koulutuksen arjessa tuottaa ongelmia ja joiden tulevaisuus ammatillisen koulutuksen jälkeen vaatii erityistä huomiota jo koulutuksen aikana. VATES-säätiö oli yksi Hämeenlinnan opettajakorkeakoulun / ammatillisen opettajakorkeakoulun hallinnoiman projektin kehittämiskumppaneista. VATES-säätiö osallistui projektiin lähinnä kouluttajana ja konsulttina. Säätiön osahanke nosti esille uusia työllistymismenetelmiä ja niiden tuomia mahdollisuuksia erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Pauliina Lampinen

VATES-säätiö, Oltermannintie 8, PL 40, 00621 Helsinki, Puh. (09) 752 7551, Faksi (09) 7527 5521

Toteutus: Terraventum
Julkaisujärjestelmä www-sivut dokumentinhallinta monikanavaviestintä markkinointi tilastointi mobiili