EtusivuMikä on VATESVerkostoProjektitKoulutusJulkaisutYhteystiedotKerro kaverilleTulostaKasvata tekstikokoaPienennä tekstikokoaSvenskaEnglish










Tutkimuksia ja tilastoja
 

Tälle sivulle on koottu keskeisiä vammaisten työllistymistä käsitteleviä tutkimus- ja muita julkaisuja. Sivulta löytyvät myös tärkeimpien vammaisten työllistymiseen liittyvien tilastotietojen lähteet.
 
 
Tilastoja
 
 
 
Tutkimuksia
 
 
 
 
 
 
 
Ala-Kauhaluoma, Mika (2007): Toimeenpanon ratkaisuja ja arvioinnin haasteita. Tutkimus uusista työllistymisen tukemisen tavoista. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 76/2007.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kukkonen Tuula (2003): Vajaakuntoisten työllistyminen ja yritysten sosiaalinen vastuu. Yhteiskuntapolitiikan raportteja nro 9, Joensuun yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitos
 
Kumpuvuori, Jukka; Högbacka, Marika (2003): Vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet Suomessa. Ihmisoikeusinstituutti, Åbo Akademi. 
 
Pelkonen, Maija (2003): Vähän kerrallaan niin pääset pitkälle. Tutkimus kehitysvammaisten työkeskusten tuetun työllistymisen verkostoitumisesta. Väitöskirja. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta.
 
 
 
Tilastolähteitä
 
Sisältävät mm. vajaakuntoisten työnhakijoiden ja työttömien työnhakijoiden määrät sekä työhallinnon vajaakuntoisille asiakkailleen järjestämien ammatillisen kuntoutuksen palveluiden määrät.
 
Sisältää mm. työkyvyttömyyseläkkeen saajien ja uusien eläkkeensaajien määrät sekä sairausryhmä-, alue- ja ikäjakaumat.
VATES-säätiö, Oltermannintie 8, PL 40, 00621 Helsinki, Puh. (09) 752 7551, Faksi (09) 7527 5521

Toteutus: Terraventum