Tervetuloa ideoimaan tuetun työn verkostoa! Seinäjoki

13.12.2017 - 13.12.2017

Aika: 13.12.2017, klo 12.00 - 15.00

Paikka: Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys, Kauppaneliö 2, Seinäjoki

Tavoite:
Käynnistää keskustelu eri toimijoiden kesken ja löytää yhteiset asiat, joita voisimme edistää. Tarkoituksena on, että osatyökykyisten ja vammaisten henkilöiden työllistyminen olisi nyt ja tulevaisuudessa agendana eri toimijoilla.

Osallistujat: järjestöjen edustajia

Taustaa:
Vates-säätiö on käynnistänyt vuonna 2017 STEAn rahoittaman hankkeen, jonka tavoitteena on koota alueittain työllistämistä hoitavat kolmannen sektorin toimijat yhteen sekä tukea näiden yhteistä kehittämis- ja projektityötä. Tavoitteena on rakentaa Vatesin valtakunnallisen toiminnan rinnalle eri alueille työllistämistoiminnan kehittämistä tukeva malli. Perustamme kehittämisrinkejä, joiden avulla edistetään yhteistä kehittämistyötä. Jos alueella toimii verkostoja, haluaisimme päästä mukaan toimintaan ja tuoda niihin Vates-säätiön asiantuntemusta.

Esimerkkiaiheita:
”Millainen on Etelä-, Keski- ja Pohjanmaan seudun yhteinen toimintakulttuuri järjestöjen ja kunnan toimijoiden välillä? Miten alueella edistetään osatyökykyisten ja vammaisten henkilöiden työllistymistä? Millainen on Etelä-, Keski-ja Pohjanmaan seudun monitoimijainen työllisyyden verkostomalli? Olisi hienoa kuulla alueen toimijoita, ideoida, kehittää, edistää…” Tällaisia ajatuksia haluaisin kuulla 13.12. Seinäjoella  Mitä muuta? Sinä päätät!”

Ilmoittaudu tilaisuuteen 7.12.2017 mennessä

Ilmoittautumislinkki

Kysy lisää tai ehdota ajatuksiasi tilaisuuteen:
Hankepäällikkö Mari Toivonen,
puh. 050 377 5432,
mari.toivonen@vates.fi

KeKo-koordinaatiohankkeen kotisivuille

Yhteistyöterveisin, Mari KeKo-hankkeesta

Vates-säätiö on asiantuntijaorganisaatio, joka edistää vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistymistä ja työssä pysymistä

takaisin tapahtumiin