Siirry pääsisältöön

Uutisia

Sirpa Jokinen, 54: ”työelämällä on minulle vielä paljon annettavaa”

Aivoverenvuoto pysäytti Sirpa Jokisen vain sairausloman ajaksi – tällä hetkellä hän tekee kahta osa-aikatyötä ja käynnistelee yrittäjänä omaa jalkahoitolaa. Jokinen sanoo nauttivansa työskentelystä lähellä ihmisiä.

Osasairauspäiväraha mahdollisti Aulin paluun kokopäivätyöhön

Osan aikaa töissä, väliajat osasairauspäivärahalla – onnistuuko paluu työelämään tällaisen ratkaisun avulla? Siitä kertovat lonkkaleikkauksesta toipuva Auli Turunen sekä hänen lähiesihenkilönsä Jonna Schadewitz-Laakkonen.

Järjestelmän takia osatyökykyinen?

Henkilökohtaisten avustajien saaminen on yhä vaikeampaa, ja työntekijäpula vaikuttaa jo vammaisten ihmisten turvallisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Monelle ongelma kertautuu edelleen, kun avustajapula heikentää myös mahdollisuuksia työnhakuun tai työssä käymiseen ja haastaa oman jaksamisen. Elina Mäkikunnas on opettajana unelmiensa ammatissa, eikä työpäivästä suoriutuminen aiheuta ongelmia – jaksaminen alkaa olla kortilla vasta työpäivän jälkeen, kun toinen työrupeama avustajakuvioiden selvittelyssä alkaa.

MS-tautia sairastava pärjää työelämässä työkyvyn tuen keinoin

Lääkkeiden huima kehitys on pidentänyt monen MS-potilaan mahdollisuuksia jatkaa työelämässä. Työn muokkauksista eniten käytössä ovat erilaiset työaikaan liittyvät käytännöt.

ADHD ja työkyky

ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö esiintyy lähes neljällä prosentilla aikuisista ja hoitamattomana voi johtaa vakaviin haasteisiin työelämässä ja opinnoissa.