Siirry pääsisältöön

Jaana Pakarinen aloittaa Vates-säätiön toimitusjohtajana

31.08.2015

Vates-säätiön toimitusjohtaja vaihtuu 1.9.2015. Toimitusjohtajana aloittaa Jaana Pakarinen. Pakarinen siirtyy tehtävään Nastolan ja Iitin kuntien yhteisen perusturvajohtajan paikalta, jossa hänen vastuullaan on ollut mm. Nastolan kunnan työllistämisasiat. Koulutukseltaan lahtelainen Pakarinen on hallintotieteiden lisensiaatti. Hänellä on pitkä työhistoria muun muassa maakunnallisissa yhteistyö- ja edunvalvontatehtävissä ja kehittämisjohtajana Päijät-Hämeen liitossa.

Vatesin pitkäaikainen toimitusjohtaja Marjatta Varanka jää eläkkeelle. Hänellä on takanaan 39 vuotta kokemusta vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen edistämisestä. Varanka toimi Vatesin perustavana toimitusjohtajana, kun 19 vammaisjärjestöä päättivät perustaa Vatesin vuonna 1993.

- Kiitän lämpimästi kaikkia henkilöitä, joiden kanssa olemme vuosien saatossa yhdessä puskeneet eteenpäin osatyökykyisten työllistymistä. Yhtenä haasteena korostan osajärjestelmien välimaastoon tarvittavien joustojen merkitystä. Esimerkiksi välityömarkkinoiden rooli ja toimintatavat siltana työelämään ovat myös kansainvälinen keskusteluaihe, Marjatta Varanka toteaa.

- Odotan todella mielenkiinnolla toimitusjohtajan työtäni, johon olen saanut erinomaisen pohjustuksen Marjatalta. On ilo tulla näin hyvin hoidettuun työyhteisöön. Uskon saavani tukea tehtävääni Vatesin henkilökunnalta ja hallitukselta, sanoo Jaana Pakarinen.