Siirry pääsisältöön

Tuetun työllistymisen koulutuspalaute: ”Nyt tiedämme, miten kehitämme palveluitamme Virossa”

28.08.2015

Vates-säätiö, Wellabled Oy:n ja Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate aloittivat tällä viikolla yhteensä kuusi päivää kestävän koulutuksen virolaisille tuetun työllistymisen kouluttajille. Räätälöidyn tilauskoulutuksen osallistujat ovat Virosta, josta Astangu Vocational Rehabilitation Centre osallistuu myös koulutuksen toteuttamiseen. Nyt pidetyn ensimmäisen 3-päiväisen jakson aikana keskusteltiin tuetun työllistymisen palvelujen ja työhönvalmennuksen toteuttamisesta, kehittämistarpeista ja toteutuksesta tulevaisuudessa.

Astangu oli saanut mukaansa työhönvalmentajia ympäri Viroa sekä edustajia palvelujärjestelmän palveluista vastaavista tahoista, kuten sosiaaliministeriö ja työttömyyskassa/te-hallinto.

Koulutuksen yhtenä tavoitteena oli ymmärtää, mitä tuetun työllistymisen palvelu on ja kuinka sitä voi järjestää toimivasti. Toiseksi tavoite oli kertoa, että koulutukseen osallistujat voivat yhteistyössä ryhtyä muuttamaan palveluja oppimiensa asioiden mukaisesti. Koulutuksen rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.

Osallistujat kiittelivät päivien sisältöä:

- Tämä koulutusjakso on vastannut odotuksiimme ja enemmänkin. Nyt tiedämme, miten lähdemme kehittämään yhdessä tuetun työllistymisen palveluja ja koulutusta Virossa.

Sosiaaliministeriön edustaja aikoi viedä opit lainsäädäntöön asti. Työttömyyskassan edustaja puolestaan lupasi välittää oppimansa asiat eteenpäin syksyn virkailijakoulutuksissa.

Vates-säätiön osuudesta koulutuksessa vastaa vs. kehittämiskoordinaattori Riitta Karhapää.