Siirry pääsisältöön

Työpankkimalli myötätuulessa - työpankit työllistävät jo lähes 10 000

25.02.2016

Kaksi isoa valtakunnallista yritystä, Transval Henkilöstöpalvelut Oy ja HR-Yhtiöt Oy, ovat ryhtyneet työpankkiyrityksiksi. Uusien yritysten myötä suomalaiset työpankit työllistävät tänä vuonna jo lähes kymmenentuhatta työntekijää, joista kolmasosa on työpankkitoiminnan kohderyhmää eli osatyökykyisiä, pitkäaikaistyöttömiä tai nuoria, joilla ei ole koulutusta. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamana kokeiluna kuusi vuotta sitten käynnistynyt työpankkitoiminta jatkuu vuoden 2016 ajan.

Työpankin perusmallin mukaisesti tavoitteena on työllistää työtön mahdollisimman pitkään ja ehyeen työsuhteeseen. Työpankkikokeilu on tarjonnut yrityksille mahdollisuuden uuteen liiketoimintaan ja kasvuun sekä tuhansille työttömälle pysyvän työpaikan. Työpankkeina toimivat yritykset palkkaavat työntekijöitä ensin omaan yritykseensä, ja siirtävät heidät myöhemmin toisiin yrityksiin vakituisiin työsuhteisiin.

Jos työpankki löytää kohderyhmään kuuluvalle työpaikan toisessa yrityksessä, siitä maksetaan työllistämispalkkio.

Lue koko uutinen