Siirry pääsisältöön

Uusia työllistymiskeinoja mm. osatyökykyisille - lähetä ideasi

20.01.2016

Tilaisuus vaikuttaa! Onko sinulla tai taustayhteisölläsi ehdotus kokeiluksi työttömien työllistymisen ja työllistämisen sekä yrittämisen kynnyksen alentamiseksi? Valtiotieteiden lisensiaatti Maria Kaisa Aula ryhtyy selvittämään keinoja työttömyyden vähentämiseksi. Hän kartoittaa eri toimijoiden näkemyksiä toimenpiteistä, joilla työnantajat voivat helpommin palkata työttömiä ja työttömät hakeutua töihin tai yrittäjiksi.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström nimesi Aulan tehtävään 20.1.2016. Aula selvittää erityisesti työmarkkinajärjestöjen, yrittäjien, kansalaisjärjestöjen, kuntien ja alueellisten toimijoiden näkemyksiä, joiden pohjalta hän tekee esityksen käynnistettävistä kokeiluista. Hänen tulee saada selvitys valmiiksi 22.3.2016 mennessä.

– Tämä hallituksen kokeilukulttuuriin liittyvä selvitys on todella tarpeellinen, sillä tarvitsemme uusia keinoja työllistää ja työllistyä. Selvityksellä reagoimme myös työn muutokseen yhteiskunnassa. Olen oikein innoissani tästä hankkeesta, ministeri Lindström sanoo.

Selvitystyössä tulee huomioida heikossa työmarkkina-asemassa olevat nuoret, maahanmuuttajat, osatyökykyiset, pitkäaikaistyöttömät ja ikääntyneet. Työllisyysmäärärahojen vähentyminen hallituskauden aikana patistaa erityisesti hakemaan uusia keinoja näiden ryhmien työmarkkinoille osallistumisen edistämiseen.

Kokeilulla voidaan testata malleja, jotka haastavat rohkeasti vanhoja toimintatapoja. Kokeilut voivat olla paikallisia, alueellisia tai valtakunnallisia. Määräaikaisia kokeiluja tuetaan tutkimuksella ja arvioinnilla. Toimiviksi osoittautuneista paikallisista ratkaisuista voidaan ottaa opiksi laajemmin.

Lisätiedot:
selvityshenkilö Maria Kaisa Aula, puh. 050 530 9697
oikeus- ja työministerin erityisavustaja Sakari Puisto, puh. 029 504 8150
hallitusneuvos Päivi Kerminen, TEM, puh. 029 504 9011
ylijohtaja Tuija Oivo, TEM, puh. 050 396 0168

Tiedote TEM:n sivuilla