Siirry pääsisältöön

Työpaikkoja joukkorahoituksella mielenterveyden haasteista toipuville

11.10.2017

Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry hakee rahoitusta uudelle työpalveluyritykselle, joka helpottaa mielenterveyskuntoutujan työn saantia. Joukkorahoituskampanja käynnistyi maailman mielenterveyspäivänä 10.10.

Nykyisin mielenterveyskuntoutujan on vaikea saada työtä, koska he kohtaavat edelleen monia ennakkoluuloja työelämässä. Uusi yritys EskoTyö helpottaa mielenterveyskuntoutujan työn saantia. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni mielenterveyden haasteista toipuva pääsisi töiden kautta tukevammin kiinni tavalliseen arkeen.

Yritykset, seurakunnat ja muut organisaatiot saavat puolestaan EskoTyön kautta osaavia tekijöitä niin osa-aikaisiin, tilapäisiin kuin jatkuviinkin tehtäviin. Töitä tehdään toimivissa työpareissa ja tiimeissä. Yritys toimii kuntoutujien työnantajana, hoitaa siihen liittyvät velvoitteet ja laskuttaa asiakkaitaan vain tehdystä työstä.

Joukkorahoituksella tavoitellaan muutaman kuukauden käyttöpääoma alkavan yrityksen toiminnan käynnistämiseen. Saadulla rahoituksella vuokrataan yritykselle toimitilat, hankitaan työvälineitä ja maksetaan kiireellisimpiä laskuja. Alkuvaiheessa yritykseen palkataan yksi työntekijä, jonka tehtävänä on yhdistää mahdollisimman moni yritys ja työtä haluava kuntoutuja. Kampanja toteutetaan Mesenaatti.me joukkorahoitusalustan kautta (ks. mesenaatti.me/EskoTyo). Lisätietoja EskoTyön Facebook-sivuilla (www.facebook.com/EskoTyo) ja aihetunnisteella #minäkinolenesko.

Työpalvelutoiminta käynnistetään ensin pääkaupunkiseudulla ja myöhemmin toiminta voi laajentua myös muille Klubitaloille ympäri Suomea. Klubitalot ovat kuntoutujien ja palkatun henkilökunnan muodostamia tasavertaisia yhteisöjä, joissa jäsenille tarjotaan mielekästä tekemistä ja vertaistukea.

Etelä-Sumen Klubitalot ESKOT ry edistää mielenterveyskuntoutujien asemaa, oikeuksia, osallisuutta ja toimintamahdollisuuksia sekä työllistymisen yleisiä edellytyksiä yhteiskunnassa. Yhdistys toteuttaa kansainvälisen klubitalojärjestön Clubhouse Internationalin (CI) hyväksymien laatusuositusten mukaista Fountain House -klubitalotoimintaa. Vates-säätiö sr on ollut tuomassa klubitalomenetelmää Suomeen 20 vuotta sitten.

Lisätietoja:

Kaiju Yrttiaho, toiminnanjohtaja, 040-725 2028, kaiju.yrttiaho@eskot.org

Sami Ylitalo, kehitysjohtaja, 040-140 7892, sami.ylitalo@eskot.org

Hans Mäntylä, hankevastaava, 040-188 1499, hans.mantyla@helsinginklubitalo.org