Siirry pääsisältöön

Vierasblogi: Tarvitaan kopin ottaja

15.08.2017

PARTY - Parempaa työ- ja toimintakykyä -hankkeen päätehtävänä on ollut monialaisen palvelun kehittäminen pitkään työttömänä olleiden ja osatyökykyisten kuntouttamisen ja työllistymisen tueksi. Hanke alkaa nyt olla jo loppusuoralla ja hyvien käytäntöjen juurruttaminen on ajankohtaista. Valtakunnallisesti hankkeen palvelua on pystytty tarjoamaan lähes tuhannelle työttömälle työnhakijalle.

Hankeaikana on todettu useita palvelujärjestelmän kehittämistarpeita ja jopa lainsäädännöllisiä aukkokohtia. Vuoden 2017 alusta voimaantullut muutos työttömän omaehtoisen opiskelun tukemisesta on huomattavasti heikentänyt asiakkaiden motivaatiota omaehtoiseen koulutukseen hakeutumisessa. Työnhakija saattaa koulutuksen sijaan valita kuntouttavan työtoiminnan, koska sen ajalta hän saa verottoman kannustusrahan ja koulutukseen hakeutuessaan ei sitä uudistuksen myötä saa. Tämä on vakava epäkohta, koska opiskeluun kannustaminen ja motivointi on vähävaraiselle työttömälle tärkeä juttu. Tutkinnon saatuaan työttömän kilpailukyky työmarkkinoilla on huomattavasti parempi kuin kuntouttavasta työtoiminnasta työpaikkoja hakiessaan. Kuntouttavan työtoiminnan ohjaukseen tulisi myös varata riittävästi ohjausresursseja jatkopolkujen suunnitteluun ja työnetsintään, koska harvalle työttömälle kuntouttava työtoiminta on loppuelämän ratkaisu.

Työterveyslaitoksen osahankkeen projektipäällikkö Kirsi Lappalainen kysyy Osku-verkkopalvelun blogikirjoituksessaan ”Mättääkö jokin työttömien terveyspalveluissa?”. Lisäksi hän kommentoi blogissaan ”Vedotaan resursseihin, mutta todelliset syyt ovat tahtotilan puute ja osaamattomuus.”
https://tietyoelamaan.fi/mattaako-jokin-tyottomien-terveyspalveluissa/

PARTY-hankkeen hallinnoija Rauman kaupunki on yhteistyössä Työterveyslaitoksen osahankkeen kanssa kouluttanut mm. terveydenhuoltoa. Koulutuksiin on saatu mukaan myös runsas joukko lääkäreitä. Koulutuspäivien aiheina ovat olleet mm. työttömän perusterveystarkastukset ja hyvän B-lausunnon kirjoittaminen. Hankkeen tavoitteena on myös kuntoutus- ja ohjausosaamisen lisääminen. Työttömän tilanteessa, eritoten terveydellisistä rajoituksista kärsivän kohdalla, on tärkeää, että joku taho ottaa hänen asiastaan kopin eli prosessi- ja ohjausvastuun. Näin työttömän asiakkaan ”pallottelulta” vältytään, asiakkaan ja ohjaajan välille syntyy keskinäinen luottamus ja asiakas saadaan sitoutumaan tehtyyn jatkosuunnitelmaan. Myös jatkopolusta tulee toteuttamiskelpoinen.

Hankkeen loppuvaiheessa kuitenkin huolettavat nuo tulevat palveluresurssit. On hyvä, että olemme pystyneet koulutuksen avulla parantamaan perusterveydenhuollon osaamista, mutta nykytilanteessa on selkeä tilaus myös ns. kuntoutusluotsille/case managerille, joka kulkee työttömän asiakkaan rinnalla hänen kuntoutumispolullaan.

Marianne Kivelä
projektipäällikkö
PARTY-hanke

Lisätietoa hankekokonaisuudesta:
Projektipäällikkö Marianne Kivelä, puh. 044 403 6123
marianne.kivela(at)rauma.fi
http://www.rauma.fi/tietoa-kaupungista/hankkeet/party-hankekokonaisuus