Siirry pääsisältöön

Pitkäaikaistyöttömät hyötyvät TYPistä

24.09.2015

Viime viikolla Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa ohjeiksi, joilla jäsenvaltiot voisivat paremmin tukea pitkäaikaistyöttömien paluuta työelämään. Euroopassa on 23 miljoonaa työtöntä, joista 12 miljoonaa on pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden työttömyys). Näistä 12 miljoonasta 60 prosenttia on ollut työttömänä yli kaksi vuotta.

Ehdotuksessa neuvoston suositukseksi esitetään, että kaikki työnhakijat, jotka ovat olleet työttömänä yli 12 kuukautta, saavat yksilöllisen arvioinnin ja että heille tehdään konkreettinen ja henkilökohtainen työhönpaluun suunnitelma, ennen kuin työttömyys pitkittyy 18 kuukauteen. Tarkoituksena on myös tukea työnhakijaa kokonaisvaltaisesti muun muassa asumiseen, liikkumiseen, lastenhoitoon ja kuntoutukseen liittyvissä asioissa.

Suomessa tänä vuonna käynnistyneet Työvoiman palvelukeskukset eli TYPit ovat TE-toimiston, kunnan ja Kelan yhteisiä palvelupisteitä, jotka palvelevat asiakasta yhden luukun periaatteella. Komission ehdotuksen sisältämät tukitoimet voidaan toteuttaa juuri tätä kautta, sillä TYPissä asiakasta auttavat TE-toimiston asiantuntijan lisäksi sosiaalityöntekijä, terveydenhoitaja, psykologi, Kelan asiantuntija jne.

Jos on ollut pitkään työttömänä, työhön päästäkseen tarvitsee usein muitakin kuin TE-toimiston palveluja. Tällöin TYPin asiakkuus on tarpeellinen.

Jaana Pakarinen
toimitusjohtaja

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!