Siirry pääsisältöön

Työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi

ti marrask. 15 16:03:00 2016

Osuuskunnasta työtä –juttusarja ilmestyi Kyvyt käyttöön –lehdessä 2/2016. Sarjan kaikki osat: Osuuskunnat kiinnostavat jälleen | Kiip-IT - pedagoginen osuuskunta | Taidokkaat - monimuotoinen osuuskunta | Kuntouttavasta työtoiminnasta osuuskuntalaiseksi | Tamrinki hiipui - pelisäännöt puuttuivat | Onko osuuskunnan jäsen palkansaaja vai yrittäjä?
Teksti: Tiina Jäppinen

YrttiVillitys osuuskunnan alku juontaa Forssan kaupungin kuntouttavan työtoiminnan järjestämään yrttikurssiin, jossa tulevat osuuskunnan jäsenet tutustuivat toisiinsa.

- Kävin hanketyöntekijän roolissa kertomassa ryhmälle osuustoiminnasta ja ryhmä innostui ajatuksesta perustaa oma osuuskunta harrastustoiminnan rinnalle, kertoo Forssan hanketyöntekijä Maarit Kumpulainen Osuuskunnista osallisuutta -hankkeesta.

Yrtti-kurssin vetäjä Eeva Suojanen lähti mukaan osuuskuntaan ja on YrttiVillityksen ensimmäinen puheenjohtaja. Perustamisen yhteydessä osuuskuntaan tuli mukaan monenlaisia jäseniä, kuten pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä, eläkkeellä olevia ja myös työelämässä mukana olevia, kuvaa Kumpulainen osuuskunnan moninaisuutta.
Forssan kaupunki on toiminut kumppanina ja tarjosi valmennusta varten tilat, joita olisi voitu käyttää myös osuustoiminnassa. Uuden jäsenen kautta löytyi kuitenkin toimintaan paremmin soveltuvat tilat, joissa toiminta aloitettiin.

- Kaupungin rooli osuuskunnan perustamisessa on ollut pieni. Olemme saaneet asiantuntija-apua tuki- ja työllistymisasioihin, kertoo Kumpulainen.

Nyt osuuskunnassa on 17 jäsentä ja mukaan otetaan mielellään uusia jäseniä, kunhan tulijalta löytyy kiinnostusta yrtteihin, luontoon ja kestävään kehitykseen. Etuihin kuuluvat mm. yrttikerääjän koulutus ja alennuksia tuotteista. Osuuskunta YrittyVillitys on yhden toimialan yritys.

- Hyvä puoli on, että voimme keskittyä yhteen asiaan ja laittaa kaikki resurssit siihen. Jäsenillä on yhteinen kiinnostuksen kohde ja yksi yhteinen tavoite. Aloittelevan yrityksen ei kannata kasvattaa tarjontaansa ylisuureksi, vaan keskittyä siihen mitä oikeasti osataan ja laajentaa valikoimaa pikkuhiljaa, sanoo Kumpulainen.

Myöhemmin osuuskunnan säännöt mahdollistavat silti monenlaisen toiminnan ja eri alan töitä voidaan tarjota esimerkiksi aputoiminimen kautta.

Osuuskunnan tämän hetken tavoitteena on kannattava liiketoiminta ja vakiintunut tuotevalikoima.

- Keväällä panostamme koulutuspalveluihin ja kehittelemme ideaa omasta verkkokaupasta. Lähitulevaisuudessa meillä on myös aikomus laajentaa villi yrteistä monialaisempaan toimintaan ja järjestää tulevaisuudessa mm. arjen apu-palveluita aputoiminimen avulla, paljastaa hankepäällikkö Maarit Kumpulainen.