Siirry pääsisältöön

Hallitus lupaa osatyökykyisten henkilöiden työllisyyttä kohentavia uudistuksia

to syysk. 19 09:23:00 2019

Hallituksen budjettiriihessä 17.9. sovittiin huomattavista panostuksista, joiden tavoitteena on parantaa työllisyyttä. Osatyökykyisiä ja muita heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä on tarkoitus saada tehokkaammin työelämään. Keinoina ovat muun muassa henkilökohtainen palvelu ja palkkatuen uudistaminen. Hallitus käynnistää työkykyohjelman. Työkykykoordinaattoreiden määrää lisätään, jotta työnhakijoiden tarpeet tulevat tunnistetuiksi aiempaa paremmin. Lisäksi työllistetään vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä julkisiin hankintoihin asetettavalla työllistämisehdolla.

Työministeri Timo Harakka puhumassa Yhteiskunnalliset yritykset -tilaisuudessa.Työministeri Timo Harakan mukaan yhtenä keinona on työnhakijoiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava palvelu. Työnhakijoiden erilaisuus ja ratkaisujen räätälöinnin tarve ovatkin asioita, joita Vates ja muut järjestöt ovat painottaneet pitkään.

Työllisyyspaketin avulla yhä useampi osatyökykyinen ja pitkäaikaistyötön pääsee osalliseksi yhteiskuntaan työpaikan, koulutuksen tai räätälöidyn palvelun kautta.

–Työllisyyspaketin keskeiset osat on valmisteltu työllisyyden edistämisen ministeriryhmän alatyöryhmissä. Työ on alussa, työministeri Harakka toteaa TEMin tiedotteessa.

Hallitus lisää työllisyyden, kansainvälisten osaajien houkuttelun ja kotouttamisen määrärahoja vaalikaudelle yhteensä lähes 300 miljoonalla eurolla. Tavoitteena on, että työllisyysaste saavuttaa 75 prosentin tason 15–64-vuotiaiden ikäryhmässä vuonna 2023.

Kuvakaappaus Asian ytimessä -ohjelmasta, jossa Kaija Ray on haastateltavana.Vates-säätiön kehittämispäällikkö Kaija Ray oli vieraana MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa kertomassa eri keinojen vaikuttavuudesta osatyökykyisten henkilöiden työllistymiseen ja työssä pysymiseen. Haastattelu oli samana päivänä kun budjettiriihi valmistui. Linkki ohjelmaan on tämän uutisen lopussa.

 

Työllistymissuunnitelmaan on sitouduttava, aktiivimallin leikkuri pois

Työnhakijalle tehdään yksilöllinen työllistymissuunnitelma. Se auttaa Harakan mukaan ohjaamaan työnhakijan nykyistä täsmällisemmin esimerkiksi oikeaan koulutukseen. Työnhakijan on sitouduttava työllistymissuunnitelmaan. Suunnitelma edellyttää esimerkiksi työnhakua tai palveluihin osallistumista. Edellisen hallituksen aikana käytössä ollut aktiivimalli poistuu eli enää työttömyyspäiväraha ei laske, jos henkilö ei ole osallistunut häneltä vaadittuihin toimiin oman työllisyyden edistämiseksi.

TE-toimistojen rahoitusta vahvistetaan neljän vuoden aikana yhteensä 51 miljoonan euron lisämäärärahalla. Digitaalisiin palveluihin varataan 10 miljoonan euron lisämääräraha vuodelle 2020. Digipalvelujen tueksi on valmistumassa digitaalinen Työmarkkinatori-alusta.


Palkkatuki uudistuu yritysten ja järjestöjen työllistämistä helpottamaan


Palkkatuki uudistetaan ja sen käyttöä yrityksissä lisätään. Tällä on tavoitteena edistää avoimille työmarkkinoille työllistymistä. Kolmannen sektorin palkkatuki uudistetaan avoimille työmarkkinoille siirtymisen tueksi siten, että työnhakija saa palkkatuen lisäksi kattavan yksilöllisen tuen, työkyvyn kartoituksen ja muut tarvitsemansa palvelut. Uudistus tulee voimaan syksyllä 2020.

Lue Vatesin uutinen Palkkatuki käsiteltävänä työllisyyden edistämisen ministerityöryhmän alaryhmässä (21.8.2019) 

Muita keinoja 75 prosentin työllisyystavoitteen saavuttamiseksi ovat mm. täydennys-, muunto- ja rekrytointikoulutukset ja aikuiskoulutustuen uudistaminen. Lisäksi OKM ja TEM asettavat työryhmän oppisopimusjärjestelmän kehittämiseksi, jotta järjestelmä vastaisi paremmin nuorten ja työelämän tarpeita.

Hallitus käynnistää myös työvoimapalvelujen alueelliset kuntakokeilut. Kokeilujen tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Hyvänä esimerkkinä mainitaan aiemmin toteutettu kokeilu Tampereella. Kokeilu lyhensi keskimääräisiä työttömyysjaksoja.

Vatesin artikkeli Pirkanmaan työllisyyskokeilu tuottaa tulosta (5.3.2018)


Lisää työkykykoordinaattoreita, julkisten hankintojen kriteerit käyttöön


Hallitus suunnittelee osatyökykyisille suunnattua työkykyohjelmaa, jolla helpotetaan osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä.

– Nykyisin osatyökykyisiä ei osata palvella ja tukea riittävästi. Siksi toteutamme työkykyohjelman, joka sisältää muun muassa toimet työkyvyn tunnistamiseksi ja työnhakijoiden ohjauksen heidän tarpeensa mukaisiin työkyvyn tuen palveluihin. TE- ja sote-palveluissa käynnistetään kokeiluhankkeet työkykypalvelujen kehittämiseksi, työministeri Harakka listaa.

Työkykykoordinaattoreiden määrää TE-toimistoissa lisätään 20 henkilötyövuodella. Työkykykoordinaattori on työelämän ja palvelujärjestelmän asiantuntija, jonka tehtävänä on yhdessä osatyökykyisen kanssa löytää räätälöityjä ratkaisuja työllistymiseen.

Osana ohjelmaa työllistetään osatyökykyisiä ja muita vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä julkisiin hankintoihin asetettavalla ehdolla. Lisäksi TEM valmistelee strategian yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi.

Jos haluat lisätietoa julkisten hankintojen työllistämisehdosta, tutustu THL:n SIEPP-hankkeeseen (linkki aukeaa uuteen välilehteen). Sen tavoitteena on lisätä työllistymismahdollisuuksia heikossa työmarkkina-asemassa oleville ihmisille julkisten hankintojen avulla.

Vates järjestää myös koulutusta julkisten hankintojen kilpailutukseen osallistumisesta. Seuraava koulutus on 29.11.2019

Työkykyohjelman toimeenpanoon varataan kolmelle vuodelle yhteensä 33 miljoonaa euroa.

Katso Kaija Rayn haastattelu, joka alkaa videon kohdasta 9:25 (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Lue TEMin tiedote työllisyyttä parantavista keinoista (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi