Siirry pääsisältöön

Osatyökykyiset huomioitava muun muassa sosiaalisia hankintakriteerejä korostamalla

ke elok. 26 11:43:00 2015

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström painottaa uusien keinojen löytämistä ja toimeenpanoa synkkien työttömyyslukemien laskemiseksi. Yhtä taikakeinoa hän ei lupaa esitellä, vaan toteaa, että tarvitaan sopiva yhdistelmä useita keinoja ja oikea asenne.

Lindströmin mukaan yhteistyö välityömarkkinatoimijoiden kanssa on pidettävä vahvana työllistämisasioissa, sillä osatyökykyisten työpanos on merkittävä, ei marginaalinen.

Työ- ja elinkeinoministeriö sekä Kuntaliitto esittelivät suunnitelmiaan työllisyyden kohentamiseksi tiistaina 25.8. pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Valtio ja kunnat ovat syventämässä yhteistyötään työttömyysasteen alentamiseksi.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen kannattaa vahvasti sitä, että julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien käyttöä korostettaisiin aiempaa enemmän. Julkisten hankintojen yhteisbudjetti on noin 20 miljardia euroa, joten sen merkitys on suuri.

Sosiaalisiin kriteereihin kuuluu esimerkiksi vammaisten työllistämisen edistäminen. Kriteerien käyttöönotolla hankinnoissa voidaan muun muassa tukea pitkäaikaistyöttömien työllistymistä ja vähentää kuntien työttömyyteen liittyviä kustannuksia, kuten toimeentulotukea. Kuntaliitto ja TEM toivat esiin sosiaalisten kriteereiden käytön merkityksen jo syksyllä 2014.

- Sosiaalisten kriteerien käytöllä voi olla suuri ohjaava vaikutus työpaikkojen syntymisessä niin pitkäaikaistyöttömille, nuorille, ikääntyneille, osatyökykyisille kuin vammaisillekin työntekijöille, Kuntaliiton Kietäväinen totesi tuolloin.

Kunnille lisää vastuuta ja resursseja työllistämiseen

Tiistain tilaisuudessa kerrottiin selvitysryhmän tutkivan, miten työvoimapalvelut resursseineen voitaisiin siirtää vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien vastuulle. Kunnat tarvitsevat tehtävän hoitamiseen lisää voimavaroja ja toimivaltaa. Selvitys siirtoon tarvittavista toimenpiteistä valmistuu vuoden loppuun mennessä. Selvitystyö mainitaan Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa 29.5.

- Tämä hallitus on kuitenkin toimeenpanohallitus, ei selvityshallitus, ministeri Lindström painotti.

Kietäväinen korosti, että työllisyyden kuntakokeilua (2012 - 2015) tulee jatkaa. Kuntakokeilussa luotuja hyviä toimintamalleja on syvennettävä. Tällä kertaa kokeilukuntia tulee olemaan vähemmän, mutta ne saanevat aiempaa suuremmat resurssit ja valtuudet hoitaa työllisyyttä. Pilottikunnat valitaan jo tänä syksynä. Suuret kaupungit, kuten Turku ja Tampere, ovat jo ilmaisseet halukkuutensa ottaa työllisyyden hoito kontolleen (lue lisää).

Lisäbudjetissa on myös huolehdittava palkkatuen sekä muiden valtion vastuulla olevien aktivointitoimien riittävyydestä loppuvuodelle. Esimerkiksi aikuiskoulutuksesta nipistäminen on erittäin huono asia, Timo Kietäväinen muistutti.