Siirry pääsisältöön

KeKo lisää verkostoitumista ja jakaa tietoa uudistuksista - liity joukkoon!

02.05.2018

Tuuli Riisalo-Mäntynen kesäisessä kuvassa.Hankeharjoittelija täällä taas kirjoittelee! KeKo-hanketta alkaa olla takana vuoden verran, joten on hyvä aika hieman koota yhteen verkostotapaamisten antia. Hankkeessa lähdettiin vuosi sitten liikkeelle tutustumalla eri toimijoihin ympäri Suomen, jonka jälkeen eri puolilla maata on järjestetty verkostotapaamisia. Tapaamisten jälkeen on aina kerätty palaute osallistujilta. Kaiken kaikkiaan KeKon aikana on kontaktoitu noin 100 henkilöä. Verkostotapaamisia on järjestetty yhteensä 11 kahdeksassa maakunnassa. Tapaamisia on suunnitteilla vielä lisää tälle vuodelle, ja alueen tulevia tapahtumia voikin seurata KeKon nettisivuilla olevien aluesivujen kautta. Verkostotapaamisissa on ollut yhteensä 151 osallistujaa (pois lukien Vatesin henkilökunta). Osallistujista 54 prosenttia on tullut järjestöistä, 26 prosenttia kaupunkien palveluista ja kahdeksan prosenttia Ely-keskuksista ja TE-toimistoista. Loput osallistujat ovat edustaneet kuntayhtymiä, oppilaitoksia, Kelaa ja vakuutusyhtiöitä.

Verkostotapaamisista saatujen palautteiden perusteella osallistujat ovat olleet tyytyväisiä tapaamisten järjestelyihin ja sisältöihin. Tapaamisissa on arvostettu erityisesti rehellistä kommunikointia ja sitä, että keskusteluille on varattu hyvin aikaa. Toisaalta kaivattiin lisää esimerkkejä yhteistyöverkostoista. Tapaamiset oli koettu hyvin hyödyllisiksi, ja erityisesti korostettiin uuden tiedon, kontaktien ja yhteistyökumppaneiden saamista. Tilaisuuksien yleisarvosanan keskiarvo olikin 3,2 asteikolla yhdestä neljään (heikko-kiitettävä).

Tärkeimmiksi asioiksi itselle ja omaan työyhteisöön viemisiksi osallistujat nostivat useimmiten verkostoitumisen, uudet Piirroskuvassa ihmishahmot kasaavat palapelissä sanaa "yhdessä".kontaktit ja yhteistyökuviot. Palautteissa korostettiin myös uuden tiedon saamista ja uusien ideoiden ja ajatusten heräämistä. Tapahtumista on siis seurannut jo jotain konkreettista! Jotkut osallistujista olivat kokeneet helpottavaksi sen, että ovat tapaamisten seurauksena ymmärtäneet muidenkin toimijoiden kamppailevan samojen asioiden kanssa tällä hetkellä. Jatkossa tapaamisilta toivottiin jatkuvuutta, säännöllisyyttä, konkreettisuutta, selkeitä tavoitteita sekä eri tahojen edustajia ja yrittäjiä/työnantajia paikalle. Meillä onkin ollut tavoitteena, että viimeistään toisella tapaamiskerralla edetään konkreettisiin jatkosuunnitelmiin.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, muistakaahan seurata KeKon sivuja ja Facebook-sivuja, joissa ilmoittelemme tulevista tapahtumista.

Näkymisiin ja kevätterveisin,
Tuuli Riisalo
hankeharjoittelija

Piirros: Nora Holmberg

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!