Siirry pääsisältöön

Kuinka käy vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden palkkatukimäärärahoissa?

12.05.2016

Aloitan lakiblogini kirjoittamalla palkkatuesta. Tarkoitus on säännöllisesti tuoda esille blogin muodossa ajankohtaista tietoa ja siihen liittyvä neuvontatapaus.

Huolta on aiheuttanut vammaisten ja osatyökykyisten palkkatuen saaminen, miksei myös pitkäaikaissairaidenkin.

Työ- ja elinkeinotoimistot ovat pääsääntöisesti rajanneet palkkatuen vaikeimmin työllistyvien joukolle, 300 päivää työttöminä olleille. Kuinka käy vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden palkkatuen saaminen, henkilöiden, joilla on vamma, vika tai sairaus? Myös yhä harvempi työllistyy palkkatuella välityömarkkinoille. Kunnat ovat lisänneet myös kuntouttavaa työtoimintaa työllistämisen kustannuksella.

Työ- ja elinkeinoministeriö on linjannut, että työnhakua helpottamaan tehdyt Sanssi- ja Duuni-kortit voidaan myöntää työttömyyden keston perusteella kriteereiden täyttyessä, mutta jos taustalla on vamma, vika tai sairaus ja palkkatukeen oikeuttava työttömyyden kestoon perustuva ehto ei täyty, niin silloin arvioitavaksi tulee työtehtävä, johon vamman, vian tai sairauden merkitystä arvioidaan.

Ongelmia aiheuttaa erityisesti tuottavuuden alentuman arviointi. Arviointi tehdään alakohtaisesti tai yleisen työnkuvan perusteella. Mitä jos tuottavuuden alentumaa ei pystytä yksiselitteisesti arvioimaan? Jääkö tällöin palkkatuki saamatta? Palkkatuessahan on kyse harkinnanvaraisuudesta eikä kenelläkään ole subjektiivista oikeutta palkkatukeen. Olisiko lääkäreillä hyvä olla erillinen lomake jossa tuottavuuden alentumaa arvioitaisiin erilaisissa työtehtävissä?

Mielelläni näkisin järjestelmän, jossa palkkatukea ”korvamerkittäisiin” vammaisille, osatyökykyisille ja pitkäaikaissairaille. Yksi tapa ”korvamerkitsemiseen” olisi varata palkkatukea erityisoppilaitoksista valmistuville, joilla on työpaikka valmiina. Eräs työ- ja elinkeinotoimisto on ”korvamerkinnyt” palkkatukimäärärahoja kehitysvammaisille, mitä pidän hyvänä asiana.
Kannan huolta myös nuorten vammaisten pääsystä työelämään. Vammainen nuori joutuu kääntämään useamman kiven työllistyäkseen. Palkkatuki voi auttaa työllistymisen polulla.

Työyhteisön monimuotoisuutta ei ole syytä unohtaa. Se on rikkaus työelämässä.
Annetaanhan rikkauden loistaa eikä unohdeta palkkatuen myöntämisessä vammaisia, osatyökykyisiä ja pitkäaikaissairaita. Heillä on oltava tasa-arvoiset ja käytännön mahdollisuudet työllistymiseen!

Teppo Rautjärvi
Asiantuntija, lakiasiat

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!