Siirry pääsisältöön

Syksyllä kaikki on toisin

20.06.2018

Jukka Lindberg.Suomi alkaa vähitellen hiljentyä kesän viettoon. Pientä pelkoa on ollut ilmassa siitä, onko tämän kesän helteet jo nähty, mutta heinä-elokuun säistä riippumatta voi varmasti luvata, että lämpö palaa kesän jälkeen. Jos ei ulkolämpömittarilla mitattavassa muodossa, niin ainakin sote -ja työllisyyspoliittiseen keskusteluun ja vaalikamppailuihin.

Kesällä on hyvä ja syytäkin ladata akkuja ja varautua tuleviin turbulensseihin. Samalla on hyvä tarkastella kaikessa rauhassa sitä, millaisilla tavoitteilla, reunaehdoilla ja periaatteilla itse kukin syksyn taas koittaessa palaa kehiin. Seuraavassa on muutama näkökulma, joita voi hyödyntää omissa pohdinnoissaan. Oikeita vastauksia ei välttämättä ole, mutta omaa positiotaan voi kirkastaa tällaisilla koordinaattien kartoituksilla. Pohdintaa ja keskustelua on sitten hyvä jatkaa mm. erilaisissa verkosto- ja koulutustilaisuuksissa syksyn mittaan.

Näkökulma 1: Osaanko erottaa toiminnassani vaikuttavimmat ja erityisesti asiakkaitteni ja kohderyhmäni kannalta tärkeimmät asiat niistä, joita nyt vaan kuuluu tehdä?

Näkökulma 2: Ovatko palveluni ymmärrettäviä kaikille olennaisille osapuolille – asiakkaille, rahoittajille, taustayhteisöille? Jos eivät, tiedänkö, miten pystyn parantamaan tilannetta?

Näkökulma 3: Miten hyvin tunnistan, milloin toimintaani, tuottamiani palveluja tai kohderyhmäni etuja pitää puolustaa taloudellisilla argumenteilla ja milloin ihan muilla – vaikkapa yhdenvertaisuudella tai ihmisoikeuksilla?

Elokuussa, kun palataan taas työpöydän ääreen ja ensi vuoden toiminnan suunnittelu pyörähtää toden teolla käyntiin ei olisi ollenkaan haitaksi, jos edellä mainittuja kysymyksiä olisi ehtinyt pohtia hieman rauhallisemmassa ympäristössä ja perinpohjaisemmin kuin mihin työkiireiden keskellä on yleensä mahdollisuus. Siksi toivotankin jokaiselle hyvää ja voimauttavaa kesää! Elokuussa palataan yhteiseen työhön ja jatketaan maailman muuttamista paremmaksi askel ja palvelu kerrallaan.

Jukka Lindberg
kehittämispäällikkö

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!