Siirry pääsisältöön

Tulevat kotitalousopettajat hanketyössä

30.11.2022

Tässä artikkelissa kotitaloustiedettä viidettä vuotta opiskelevan Sanni Koponen, Elina Pohjanpalo ja Oona Paakkunainen kirjoittivat yhdessä kokemuksistaan Elämänlaatua ruuasta -hanketyöstä. Heistä kahdella sivuaineina on terveystieto ja yhdellä matematiikka. He valmistuvat kotitalousopettajaksi ensi keväällä 2023.

Teemme hankkeelle soveltavaa harjoittelua, joka kuuluu opintoihimme viimeisenä harjoitteluna. Aiemmissa harjoitteluissa olemme olleet peruskouluissa ja tämän harjoittelun tarkoitus oli syventää omaa asiantuntijuutta.

Hanketyöskentely oli meille kaikille ennestään tuntematonta, joten halusimme päästä näkemään toisenlaisen työympäristön, jossa olisi mahdollista tulevaisuudessa työskennellä. Kotitaloustieteen yliopistonlehtori Sanna Talvia on jo aiemmin avannut tämän hankkeen taustoja ja toimintaa opintojaksoilla. Tämä herätti mielenkiintomme päästä tutustumaan hanketyöskentelyyn. Sanna avasikin meille tämän mahdollisuuden päästä mukaan hankkeen toimintaan, josta olemme todella kiitollisia.

Hankkeeseen pääsimme toteuttamaan materiaaleja toimintapankkiin, joiden pääsisältönä toimii reseptin lukutaito. Aiempi kokemus opetusmateriaalien teosta liittyy peruskouluun, joten saimme uudenlaisen näkökulman tehdä materiaalia työelämän ulkopuolella oleville henkilöille.

Materiaalimme käsittelee reseptejä, raaka-aineiden roolia, mittoja ja kodinkoneita. Tehtäväpankissamme on monenlaisia tehtävätyyppejä, jotka sopivat eri taitotason omaaville henkilöille. Olemme luoneet esimerkiksi tehtävän siitä, mitä tehdä, jos jokin raaka-aine puuttuu. Osallistujille annetaan tarina, jossa tulee pohtia, miten jonkun raaka-aineen korvata tai toteuttaa reseptin ilman tiettyä raaka-ainetta. Samalla osallistuja voi miettiä itse vastaavia tarinoita.

Tehtävien tekeminen on ollut antoisaa ja opettavaista. Hankkeessa olo on tuntunut erityisen mukavalle, koska meidät on otettu lämpimästi osaksi hanketiimiä. Kaikki mitä harjoittelussa olemme oppineet, on ollut uutta ja mielenkiintoista. Harjoittelu on antanut hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä hankkeessa työskenteleminen voi olla. Kiitos hanketiimille tästä mahdollisuudesta suorittaa soveltava harjoittelu Elämänlaatua ruuasta-hankkeessa!

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!