Siirry pääsisältöön

Työelämäoikeutta!

08.05.2017

Otsikon sanassa on varsinaisesti kyse Vates-säätiön järjestämästä koulutuskokonaisuudesta. Sana on osatyökykyisten työllistämisen juridisiin erityiskysymyksiin paneutuvan koulutuksen nimen päivitetty muoto, mutta samalla sanaan liittyy laajempikin viesti.

Millaisia oikeuksia vammaisilla ja osatyökykyisillä on tällä hetkellä työelämässä? Moni pelkää heidän jäävän taustajoukkoihin ja samalla uuteen, entistäkin ahtaampaan marginaaliin, kun suuria rakenteellisia myllerryksiä yritetään tällä hetkellä kuumeisesti ratkoa. Vates-säätiö asetti Työelämä 2020 -ohjelman alkaessa tavoitteeksi, että vammaisten työelämän kehittyminen saataisiin entistä enemmän osaksi yleistä työelämän kehittämistä. Suomi ratifioi YK:n vammaissopimuksen lähes vuosi sitten, ja edelleen asetetaan tavoitteita asioille, joiden pitäisi oikeastaan olla lähtökohta.

Joitakin vuosia sitten Vates-päivien otsikko oli Läpimurron kynnyksellä? Silloin ilmassa oli useita merkkejä siitä, että moni este työllistymisen polulla voisi vähitellen poistua. Toki asetimme silloinkin perään kysymysmerkin. Toimintaympäristö on siitä muuttunut yllättävän paljon. Samaan aikaan omassa arjessaan elävät kaikki ne, jotka odottavat joko palkkatukipäätöstä, ammatillisen kuntoutuksen päätöstä tai yrittävät sovittaa yhteen palkkaa ja muuta toimeentuloa. He kummastelevat viranomaisilta saamiaan ohjeita ja neuvoja, jotka voivat olla hyvinkin ristiriitaisia. Heitä auttavat ohjaajat, työhönvalmentajat ja muut ammattilaiset ovat sormi suussa, miten pitää motivaatiota yllä tässä kaikessa.

Nämä isoihin kysymyksiin kytkeytyvät käytännön elämän haasteet näkyvät selvästi myös Vatesiin ohjautuvissa juridisissa neuvontapyynnöissä. Osatyökykyisyys ja vammaisuus pelottavat ja se aiheuttaa huolta jo työhaastattelusta lukien. Mitä jos työnantaja esittää työhaastattelussa epäasiallisia ja syrjiviä kysymyksiä? Mitä on kerrottava vammasta tai sairaudesta työhaastattelussa? Miten rekrytointikynnystä voisi alentaa? Mitkä ovat oikeudet ja velvollisuudet sekä työtekijänä että työnantajana? Entä jos vammautuu tai sairastuu työsuhteen aikana? Voidaanko silloin irtisanoa? Kysymysten kirjo on laaja ja osoittaa, että vastaan voi tulla hyvin erityyppisiä tilanteita ja pulmakohtia.

Vatesin järjestämä kolmen päivän tuhti asiapaketti antaa neuvoja ja auttaa löytämään ratkaisuja. Käymme läpi niitä tilanteita, jolloin on hyvä kyseenalaistaa jokin käytäntö ja vaatia vammaisille ja osatyökykyisille lisää Työelämäoikeutta!

Kaija Ray
Kehittämispäällikkö

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!