Siirry pääsisältöön

Vierasblogi: Työkanava Oy:n tulee keskittyä ydintehtäväänsä eli osatyökykyisten ihmisten työllistymisen tukemiseen

27.10.2021

Harri HellstenSuomeen ollaan perustamassa uusi valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö Työkanava Oy. Yhtiön toimialana on työllistää haastavassa työmarkkinatilanteessa olevia osatyökykyisiä. Yhtiöön ohjataan työnhakija silloin, kun hän on halukas työllistymään, mutta työllistyminen ei ole työllistymisedellytyksiä parantavista palveluista huolimatta onnistunut. Työllistämisen lisäksi tavoitteena on tukea työnhakijoiden siirtymistä avoimille työmarkkinoille. Yhtiö on aloittamassa toimintansa vuoden 2022 aikana. Yhtiön perusajatukseen on otettu vahvasti mallia Ruotsista, jossa osatyökykyisiä työllistävä Samhall-yhtiö myy muille yrityksille henkilöstönsä työpanosta.

Yhtiön tavoitteet ovat erinomaiset ja toteutuessaan ne ovat omiaan ehkäisemään syrjäytymistä ja siitä seuraavia negatiivisia vaikutuksia ihmisille ja yhteiskunnalle. Positiivista on myös se, että yhtiö tarjoaa käytännöllisen ja vähäriskisen kanavan toimijoille, kun ne haluavat suhteellisen vaivattomasti osallistua osatyökykyisten työllistämiseen.

Riskinä konkurssisuojatun yhtiön perustamisessa ovat kilpailuhäiriöt. On itsestään selvää, että yhtiön palveluiden hinnoittelun on oltava markkinaehtoista ja toiminnan sellaista, että yhtiö keskittyy vain ydintoimintaansa eli kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien osatyökykyisten ihmisten auttamiseen ja työllistymisen tukemiseen. Toiminnan pitää olla läpinäkyvää ja jatkuvan valvonnan alla. On tärkeää seurata yhtiön markkinaosuuksia toimialoittain ja alueittain ja puuttua tilanteeseen herkästi. Yhtiön ei pidä vaikeuttaa yritysten toimintaedellytyksiä, sillä työllisyys voi julkisen talouden kannalta parantua kestävästi ainoastaan niin, että ihmiset työllistyvät yrityksiin. Jos uusi yhtiö syö elintilaa yrityksiltä, se toimii myös omaa tarkoitustaan vastaan: saada ihmiset työllistymään avoimille työmarkkinoille.

Jokainen uusi työllistyvä ihminen on hyvä asia ja erityisesti henkilön omassa arjessa vaikutus on merkittävä monin eri tavoin. Suomen työmarkkinoiden haasteet ovat kuitenkin mittaluokaltaan aivan erilaisia kuin mihin tällä sinänsä tärkeällä toimenpiteellä kyetään vastaamaan. Työikäisistä noin 400 000 on työvoiman ulkopuolella. Heissä on paljon myös sellaisia, joiden osalta ei löydy mitään selvää syytä, miksi he eivät hae työtä. Samaan aikaan yrityksillä on merkittäviä vaikeuksia saada työvoimaa ja se on muodostunut jälleen jopa kasvun esteeksi. On pakko tehdä rakenteellisia uudistuksia sekä työmarkkinoiden toimintaan että sosiaaliturvajärjestelmään. Työpaikka syntyy yksityiselle sektorille ainoastaan, jos se on sekä työnantajalle että työtä hakevalle taloudellisesti kannattavaa.

Harri Hellstén
työmarkkina-asioiden päällikkö
Suomen Yrittäjät
Vates-säätiön hallituksen jäsen

Kommentointi

Huom. Kommentin jättämällä yhteystietosi, myös sähköpostiosoite, eivät tule Vatesin tietoon. Jos toivot Vatesilta vastausta kommenttiisi, ole hyvä ja lähetä yhteystietosi kommentin kera myös seuraavaan osoitteeseen:kati.savela-vilmari(at)vates.fi Kiitos!