Siirry pääsisältöön

Yhteistyö ja kumppanuus korostuvat muuttuvassa toimintaympäristössä

07.03.2019

Vates-säätiön KeKo-hanke, Kumaja-kumppanuusverkosto ja Hyria säätiö järjestivät keskiviikkona 6.3.2019 Uudenmaan työllistymisen ja kuntoutuksen parissa toimiville järjestöille suunnatun tilaisuuden, jossa paneuduttiin erityisesti kasvupalveluihin sekä kilpailutuksiin liittyviin teemoihin. Tilaisuuden asiantuntijapuheenvuoroissa korostui eri toimijoiden välisen yhteistyön ja kumppanuuden merkitys rakenteellisten muutosten aikana.

Anu Tirkkonen pohtii järjestöjen roolia kasvupalvelu-uudistuksessa.Palvelupäällikkö Anu Tirkkonen (Vantaan kaupunki) pohti puheenvuorossaan järjestöjen roolia tulevissa kasvupalveluissa. Muuttuva toimintaympäristö ja kilpailutukset vaativat järjestöiltä entistä enemmän ammattimaisuutta, ketteryyttä ja uusia, innovatiivisia ratkaisuja. Tirkkosen mukaan myös välityömarkkinoiden tarve kasvaa entisestään.

Asiakaslähtöinen ote ja palveluntarpeiden tunnistaminen korostuivat kehitysjohtaja Elisabet Heinosen (TEM) puheenvuorossa. Heinonen totesi, että vaikka kasvupalvelu-uudistusta ei ehditä käsitellä tällä hallituskaudella, tarvitaan edelleen työllistymistä parantavia toimenpiteitä sekä tiivistä yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa. Yhteistyötä on tehty esimerkiksi kasvupalvelupilottien muodossa.

– Tarkoituksena on tehdä palvelukokonaisuuksia yksittäisten palveluiden sijaan. Uusien palvelumallien pitäisi olla asiakaslähtöisiä ja osua yksilölliseen palveluntarpeeseen, Heinonen kertoi.

Reetta Pietikäinen tuo esiin työpajatoimijoiden näkökulman.

Asiantuntija Reetta Pietikäinen (Valtakunnallinen työpajayhdistys) kommentoi aiemmin kuultuja puheenvuoroja työpajatoimijoiden näkökulmasta, minkä jälkeen asiakkuus- ja myyntijohtaja Jaana Laaksonen (Rinnekoti-Säätiö) pohti tilaisuuden teemoja palveluntuottajan kannalta.

– Palvelutuotteissa olisi hyvä olla moduulimaisia rakenteita, joita voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaan, summasi Laaksonen.

Katso tästä linkistä tallenne tilaisuudesta (linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Teksti ja kuvat: Meeri Riihelä