Siirry pääsisältöön

Kuntien ja kaupunkien työllistämistuet apuna työllistymisessä

31.05.2016

Tänä hankalana työllisyysaikana, kun palkkatukimäärärahojen saaminen on tiukalla, ei sovi unohtaa kuntien ja kaupunkien työllistämistukien eli kunta- ja kaupunkilisien merkitystä työllistymisen tukena.
Ne voivat helpottaa monen työnhakijan työllistymistä, myös vammaisen, osatyökykyisen ja pitkäaikaissairaan. Niitä käytetään yleisesti ja ne ovat hyviä ”työkaluja” työllistymiseen. Ne ovat osa kuntien ja kaupunkien työllisyydenhoitoa.

Kuntien ja kaupunkien työllistämistuet, kunta- ja kaupunkilisät, ovat harkinnanvaraisia ja työllistämistukien ehdot vaihtelevat kunnittain ja kaupungeittain. Niihin ei ole siis subjektiivista oikeutta. Pääsääntöisesti työllistämistukea maksetaan henkilölle vain kerran. Ne ovat kestoltaan alle vuoden mittaisia. Tavoitteina kunta- ja kaupunkilisissä on välityömarkkinoiden toimivuuden edistäminen, rakenteellisen työttömyyden vähentäminen ja työttömyyden pitkittymisen estäminen.

Osassa kunta- ja kaupunkilisässä on edellytyksenä palkkatuen saanti työ- ja elinkeinotoimistosta, osassa tätä edellytystä ei ole. Jos kunta- ja kaupunkilisä edellyttää palkkatuen saamista työ- ja elinkeinotoimistosta, palkkatuki ei yhdessä muiden samoihin palkkauskustannuksiin myönnettyjen tukien kanssa saa ylittää palkkatuella palkatusta aiheutuvia palkkauskustannuksia. Jos tuet ylittävät palkkauskustannusten määrän, palkkatuesta vähennetään palkkauskustannukset ylittävä määrä.

Neuvontatapauksessani käsittelen nuoren naisen työllistymistä, jossa hän sai palkkatuen lisäksi työllistämistukea Helsingin kaupungilta, Helsinki-lisää.

Teppo Rautjärvi
asiantuntija, lakiasiat