Siirry pääsisältöön

Levänneenä töihin?

14.08.2018

Lomat ovat monelta nyt loppumassa tai loppuneet ja arkinen aherrus on taas alkamassa. Lomaltapaluukin voi aiheuttaa stressiä, onhan se muutos aiempaan olotilaan.

Loma on voinut olla täyttä lepoa riippukeinussa romaaneja lukien ja pilviä ihaillen tai rientämistä paikasta toiseen – festarilta festarille tai sukulaiselta toiselle. Joku on voinut tehdä remonttia, kun on kerrankin ollut aikaa.

Töihin paluu voikin ahdistaa kaiken vapauden jälkeen. Viimeisenä yönä ei saa ehkä unta, koska vuorokausirytmi on luultavasti kääntynyt muutaman tunnin myöhäisemmäksi ja mielessä alkavat pyöriä jo työasiat. Viimeisenä lomapäivänä alkaa jo miettiä, mistä pitäisi aloittaa, mikä olikaan tietokoneen salasana. Sekin ahdistaa, jos tuota tärkeää salasanaa ei muista, tosin tuolloin voi kyllä todeta, että loma on tehnyt tehtävänsä. Myös kalenteri mietityttää – mitähän ensimmäiselle työviikolle on tullut sovittua. Kalenteri on kuitenkin toivottavasti melko tai jopa kokonaan tyhjä.

Ensimmäisellä työviikolla kannattaa ottaa rauhallisesti ja pikku hiljaa palata arjen aherrukseen. Vaihtaa kuulumisia lomasta työkavereiden kanssa ja vähän haistella ilmapiiriä. Sopeutuminen työrytmiin voi vielä parikin viikkoa. Toinen työviikko onkin jo paljon helpompi. Jos kuitenkin tuntuu, ettei loma ole virkistänyt ja työnteko tuntuu puurolta, kannattaa miettiä, oliko loma liian lyhyt tai liian hektinen.

Itse huomasin tänä kesänä neljän viikon loman jälkeen, että olisin tässä iässä tarvinnut pidemmän vapaan. Tuo neljä viikkoa meni hujauksessa, vaikkakin oli ihan piristävä matkoineen ja kotona olemisineen. Ikääntyessä ilmeisesti tarvitsisi enemmän vapaata, pakko myöntää, vaikken haluaisi.

Toivotankin antoisia loman jälkeisiä työpäiviä! Akkuja on toivottavasti saatu ladattua pitkää syksyä ja talvea varten – seuraavaa lomaa odotellessa.

Marianne Pentikäinen
johdon sihteeri, viestintä