Blogit

Vateslaisten pohdintoja työkyvystä, yhdenvertaisuudesta ja muista ajankohtaisista tai muuten vain tärkeistä asioista. Julkaisemme myös vierasblogikirjoituksia.

Quo vadis, välityömarkkinat?

17.10.2016

Työllisyyspolitiikassa ja työllisyyspalveluissa puhaltavat uudet, navakat tuulet, ovat puhaltaneet jo jonkin aikaa. Palveluntuottajien, tuttavallisesti välityömarkkinatoimijoiden, tavoitteista ja rahoituksesta on toki taitettu peistä jo kauan. Viime vuosina tapahtunut työllisyysmäärärahojen leikkaaminen ja asiakkaiden ohjaaminen palkkatuetusta työstä erityisesti kuntouttavaan työtoimintaan sekä kaupallisten yritysten mukaantulo työllistämistoimintaan ovat jo sinällään merkinneet toimialalle strategisen uudelleenajattelun tarvetta. Viimeistään sote-uudistuksen ja maakuntamallin mukanaan tuoma työvoimapalvelujen siirto kokonaan uudelle hallinnon tasolle tarkoittaa sitä, että välityömarkkinoilla joudutaan miettimään niin oma rooli, rahoitus kuin yhteistyörakenteetkin perusteellisesti seuraavan reilun vuoden aikana.

Siitä, että välityömarkkinoiden tehtävänä on tukea kohderyhmiinsä kuuluvia työllistymään avoimille työmarkkinoille, tai ainakin tarjota mahdollisuutta työelämäosallisuuteen ja tukeen kohti työllisyyttä, ollaan varsin yksimielisiä. Pitempiaikaisen työn tarjoaminen jakaa mielipiteitä jo enemmän, mutta useimmat tuntuvat kuitenkin hyväksyvän sen näkemyksen, että osalle ihmisistä työllistyminen palkkatuella välityömarkkinoilla on realistisin ja toimivin vaihtoehto. Harvempi kannattaa sitä, että ihmisiä pyöritetään palveluissa ilman toivoa työllistymisestä jossakin. Työllistymisprosessin eri vaiheiden onnistunut polutus – työkykyä ja tavoitteita vastaavan toiminnan tai työtehtävän tarjoaminen – edellyttää paitsi ohjaus- ja valmennusosaamista myös, ja ennen kaikkea, oikein kohdennettua palvelujen resursointia. Jos tämä epäonnistuu, jää suuri osa porukasta palvelujen ulkopuolelle tai kiertämään palvelusta toiseen. Sillä, millaisia palveluita ja millaista toimintaa välityömarkkinoilta odotetaan, on ratkaiseva merkitys tuloksiin. Toimijat eivät pysty rakentamaan jatkuvuutta ja siirtymiä, jos yhteiskunnan ohjaus ja tarjotut resurssit tarkoittavat pullonkaulojen ja tyhjiöiden synnyttämistä.

Jos lähdetään siitä, että välityömarkkinoiden on jatkossa – ainakin halutessaan tarjota palkkatyötä - haettava kasvava osa tuloistaan elinkeinoelämän puolelta, on arvioitava sitä, mihin toimialan osaaminen ja resurssit luontevimmin istuvat. Yhteiskunnan perustoiminnot sekä matalan tuottavuuden ja/tai kynnyksen työpaikat ovat ehkä tähän sopivimpia attribuutteja. Monet sosiaali- ja hoivapalveluista voivat tarjota työpaikkoja, jos näiden palveluiden hankkiminen perustuu laatuun ja yhteiskunnan kokonaistaloudellisen hyödyn näkökulmaan. Sama pätee pitkälti muihinkin julkisiin hankintoihin. Jos hankintojen veronmaksuvaikutuksia ei voida hallita, ainakin työllistämisvaikutuksien kohdalla tähän pitää pystyä. Välityömarkkinoiden rooli tässä on kaksijakoinen. Toimijat voivat kilpailla hankinnoista, joissa erityistyöllistämisen kriteereitä hyödynnetään, mutta ennen kaikkea ne voivat toimia asiakkaittensa väylänä hankintoja toteuttaviin yrityksiin. Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhdessä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Oulun kaupunkien kanssa toteuttamassa ESR-hankkeessa Hankinnoista duunia (Handu) pilotoidaan sopivia malleja tälle toiminnalle.

Toimialatasolla välityömarkkinatoimijat ovat olleet keskeisiä kiertotalouden kehittämisessä. Kierrätyskeskukset edustavat monin tavoin todellista win-win-win-ajattelua. Toiminta on ekologisesti hyödyllistä ja se tarjoaa tuettuja työpaikkoja vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville ja edullisia tavaroita niitä tarvitseville. Kiertotalous on varmuudella tulevaisuuden kasvuala. Se voi olla myös jatkossa matalan kynnyksen työllistäjä ja paljon nykyistä suuremmassa mittakaavassa. Tämä edellyttää alan toimijoiden ja yhteiskunnan pitkäjänteistä yhteistyötä.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä pointtina: mitä merkitsevät sote-uudistus ja työvoimapalvelujen siirtyminen maakunnille välityömarkkinatoimijoille ja niiden tarjoamille palveluille ja työpaikoilla? Millaisen roolin tässä ottavat tai saavat yritykset ja järjestöt, ja kenen tarpeiden ja osaamisen mukaan tulevaisuuden työvoimapalvelujen toimintamalli rakennetaan? Nämä ovat kysymyksiä, joihin joudumme kiihtyvällä tahdilla palaamaan tulevina viikkoina ja kuukausina.