Siirry pääsisältöön

Haku

Uutiskirje 1/2021

Luet parhaillaan hankkeen ensimmäistä uutiskirjettä! Jatkossa uutiskirje tipahtaa sähköpostiisi kahden kuukauden välein, aina kuun ensimmäisellä viikolla. Tervetuloa mukaan seuraamaan hankkeen kuulumisia!


Kainuun verkostotilaisuus

19.5.2021. Vates-säätiön aluetoiminta järjestää Kainuun työllisyystoimijoille verkostotilaisuuden yhteistyössä Klubitalo Tönärin ja Nakertaja - Hetteenmäen kyläyhdistyksen kanssa.


Salon Klubitalon ja Voimalan yhteistyö

Salon työllisyydenhoidossa tehdään tiivistä yhteistyötä järjestöjen kanssa. Järjestöillä nähdään olevan hyvää osaamista erityisesti tukea työllistymiseensä ja arkeensa tarvitsevien työnhakijoiden osalta. Toiminta-avustuksia järjestöille ei enää ole, mutta taloudellisesti mm. velvoitetyöllistettävien edelleen sijoitus ja palkkatuki ovat käytössä.


Syksy tuo mukanaan Elämänlaatua ruuasta -toiminnan pilotoinnin

Elämänlaatua ruuasta -hanke palasi kesälomilta uuden vaiheen kynnykselle, sillä lähestyvä syksy tuo mukanaan toimintakonseptin pilotoinnin Klubitaloilla ja Päijät-Sotessa. Loppukevään ja kesän aikana hankkeessa on työstetty ruokatoimintaa työssään ohjaaville verkkokoulutusta, kehitetty ruokatoiminnan suunnittelun työkaluja ja koottu materiaalipankkiin monenlaista toimintaa ruuan parissa toteutettavaksi.