Siirry pääsisältöön

Vates-päivät, Vantaa

15.05.2019 - 16.05.2019

Aika: 15. - 16.5.2019                                           
Paikka: Heureka, Vantaa

Vates-päivät on valtakunnallinen sosiaalisen työllistämisen kaksipäiväinen seminaari, joka järjestetään 14. kerran. Vates-päivillä on jälleen tuhti annos ajankohtaisia keskustelunaiheita työllistämisestä.

Päivien teemana on Työkyky ja sen arviointi.

Seminaarin ensimmäisenä päivänä keskitymme työkyvyn arvioinnin kysymyksiin niissä tilanteissa, kun tavoitteena on työhön pääsy. Työkyvyn arvioinnin monia käytäntöjä kritisoidaan edelleen irrallisiksi tai väärässä vaiheessa tehdyiksi Aiheeseen liittyy paljon erilaisia asenteita. Puutteita nostettiin esiin myös OTE-kärkihankkeen osana tuotetussa raportissa. Aloitammekin päivän kysymällä, mistä olemme yhtä mieltä, kun keskustellaan työkyvyn arvioinnista.

Seminaarin jälkimmäinen päivä keskittyy työssä pysymisen kysymyksiin. Puntaroimme mahdollisuuksia ja ratkaisuja eri tasoilla. Kuulemme mm. uudesta valmisteilla olevasta työkykyohjelmasta ja työn räätälöinnin keinoista oppilaitoksen ja samalla suuren työnantajan näkökulmasta. Päivän aikana jaetaan myös Tulisielu-tunnustus.

Toisena päivänä tarkastelemme työkyvyn arviointia työssä pysymisen näkökulmasta. 16.5. on myös Job Shadow Day, jonka huomioimme päivän ohjelmassa.

Lisätietoja:
Kehittämispäällikkö Kaija Ray
puh. 0440 724 944
kaija.ray(at)vates.fi

takaisin tapahtumiin