Siirry pääsisältöön

Itsensä työllistäjien työttömyysturvajärjestelmää kartoitetaan

TEM:in tavoitteena on parantaa itsensä työllistäjien ansiomahdollisuuksia.

Työnantajat hyödyntävät liian vähän työolosuhteiden järjestelytukea työllistämisessä

Teppo Rautjärvi: Työolosuhteiden järjestelytukea käytetään esim. työntekijän vammasta tai sairaudesta johtuvan haitan poistamiseksi. Järjestelytukea olisi hyvä käyttää myös työhönvalmennuksen rinnalla unohtamatta palkkatukea, jota on mahdollista saada järjestelytuen kanssa.

Keinoja työssä jaksamisen tueksi

Niina Kärkkäinen, 38 vuotta, sairastui selkärankareumaan 11 vuotta sitten. Hän on kokenut pitkän ja tuskallisenkin tien, jossa sairastelu, opiskelu ja työ ovat vuorotelleet. Kalliit lääkkeet, pitkät sairauslomat ja epävarmuus sairauden vaikutuksesta työelämään ovat aiheuttaneet myös taloudellista huolta.

Palkkatuella digitoinnin osaajaksi

Atro Niiniluoto on ollut kahdeksan vuotta palkkatuetussa työssä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa digitointiavustajana. Hänen työnantajansa on oikeutettu palkkatukeen Niiniluodon lievän vamman takia. Hahmotusvaikeuksia kompensoivat kuitenkin poikkeuksellisen hyvä muisti, huolellisuus ja tarkkuus.

Järjestöt ja kirkko yhdessä Porin SuomiAreenassa

Vates-säätiö on mukana heinäkuussa pidettävän SuomiAreena-keskustelufoorumin ohjelmassa SOSTE ry:n jäsenenä.