Siirry pääsisältöön

Henkilökohtaista palvelua saatava sähköisten rinnalla

pe lokak. 23 10:25:00 2015

Valtion vuoden 2016 talousarvioesityksessä todetaan, että TE-palvelujen digitalisoimista jatketaan aiempaa voimakkaammin. Vates-säätiö antoi lausunnon eduskunnan työvoima- ja tasa-arvovaliokunnalle ja kysyi myös taustayhteisöjen mielipiteitä rahoituksen vähentämisestä työvoimahallinnon palveluille.

Erityisryhmien edunvalvontaorganisaatiot ovat erityisen huolissaan työvoimahallinnon laajasta digitalisoinnista. Yleisesti digitalisointi on positiivinen ja suositeltava kehittämissuuntaus, mutta sillä ei saa syrjäyttää ymmärtämisessä ja kommunikoinnissa tukea tarvitsevia työnhakijoita työvoimapalveluiden piiristä. Kaikki asiakkaat eivät pysty hyödyntämään sähköisiä palveluja. Esimerkiksi viittomakielisten asiakkaiden työllistymisasioiden hoitaminen on vaikeutunut, sillä puhelimitse on vaikea tavoittaa TE-toimistojen vastuuhenkilöitä ja sähköisessä asioinnissa syntyy helposti väärinymmärryksiä. Osalla asiakkaista palvelutarve on niin monimuotoista, että sähköinen palvelu ei ole tarkoituksenmukainen tapa hoitaa asioitaan.

Henkilökohtaista tukea työllistymisessä tarvitsevat asiakkaat, mukaan lukien pienet vähemmistöryhmät, tarvitsevat henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta. Verkkoasiointi ja sähköiset neuvontapalvelut eivät pysty vastaamaan kaikkiin palveluohjauksen tarpeisiin.

Jaana Pakarinen
toimitusjohtaja

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Digitalisoinnista

Hyvä kirjoitus! TE-keskuksen verkkopalvelu on liian monimuotoinen ja raskas. Kysymysten asettelu on tehty viranomaisen näkökulmasta, eikä asetu työnhakijan näkökulmaan. Ongelmatilanteita syntyy, kun ei tiedä miten vastauksia tulkitaan esm. Työnhakijaksi. Ilmoittautuessa, eikä ole ketään keltä kysyä. Oma työnhakutilanteen viivästyi tästä syystä kuukausia.

- pe marrask. 27 12:39:57 2015