Siirry pääsisältöön

HS: Työllisyysmäärärahoihin esitetään lisäbudjettia

ti heinäk. 21 12:48:00 2015

Työllisyysmäärärahat ovat loppuneet tai loppumassa miltei koko maassa. Työllisyysmäärärahoista jaetaan te-toimistoille rahaa palkkatukeen ja starttirahaan, jotka ovat harkinnanvaraisia tukia eli niitä ei ole mahdollista saada ja myöntää automaattisesti. Palkkatukea käyttävät monenlaiset työllistäjät, niin yksityiset yritykset, säätiöt, yhdistykset kuin kunnat ja valtiokin.

Helsingin Sanomien haastattelema työllisyys- ja yrittäjyysosaston osastopäällikkö Tuija Oivo työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo, että tilanne ei ole ollut yhtä kriittinen 30 vuoteen.

"Tilanne on hyvin hankala kaikkien elinkeinokeskusten alueilla. Erittäin kriittistä on Satakunnassa, Lapissa ja Kaakkois-Suomessa, mutta tilanne elää koko ajan."

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps) kertoi viime perjantaina HS:lle, että hän esittää lisää rahaa työllisyysmäärärahoihin lisäbudjetin yhteydessä. Rahalla paikattaisiin nyt loppumassa olevia määrärahoja.

Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä, johon myös Vates kuuluu, antoi kannanoton palkkatukimäärärahojen loppumiseen 12.6. Ryhmä esitti, että palkkatukimäärärahoja on nostettava, jotta hallitus pääsee työllisyystavoitteisiinsa.

Työryhmän kannanotto 12.6.2015

Lisäbudjetti annetaan eduskunnalle heti istuntokauden alussa syyskuussa. Lindströmin mukaan päätöksenteko määrärahoista onnistuu tarvittaessa nopeasti.

Jos pitkäaikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistettäviä ei voida palkata palkkatuella, heille pitää maksaa työttömyyspäivärahaa. Siten säästöt voivat jäädä vähäisiksi.

Helsingin Sanomien tekemän kyselyn mukaan esimerkiksi Uudellamaalla ei toistaiseksi myönnetä palkkatukea, starttirahaa ja tukea oppisopimuksiin. Varsinais-Suomessa rahat ovat loppuneet eikä myönteisiä päätöksiä palkkatuesta ja starttirahasta ole voinut tehdä 24. kesäkuuta jälkeen. Keski-Suomiessa määrärahat riittävät alkusyksyyn ja Pohjois-Pohjanmaalla palkkatukipäätökset keskeytettiin toukokuussa. Päätöksiä tehdään vain vaikeimmin työllistettäville.

Lähde: hs.fi 11.7.2015