Siirry pääsisältöön

Joustava työssäoppiminen edistää osatyökykyisten työllistymistä

ma helmik. 19 15:30:00 2018

Teksti ja kuva: Niina Sarén

Validia Ammattiopiston joustava työssäoppiminen alkaa muutamasta viikosta ja sitä voidaan tilanteen mukaan jatkaa muutamaan kuukauteen. Työnantaja toivottaa tervetulleeksi mahdollisuuden työssäoppimisjakson päättämiseen tai jatkamiseen tilanteen mukaan.

Aleksi tekee tytö pöydän ääressä.Työ kohtasi tekijänsä Järvenpäässä sijaitsevassa JRFIX-yrityksessä. Aleksi aloitti työssäoppimisen tietotekniikan hankintaan ja huoltoon keskittyvässä yrityksessä. Aleksi opiskeli ammatillista erityisopetusta tarjoavassa Validia Ammattiopistossa datanomiksi. Oppilaitoksessa työssäoppiminen aloitetaan lyhyissä pätkissä. Kahdesta viikosta alkanutta työssäoppimisjaksoa jatkettiin yhteistuumin kahteen kuukauteen.

Valmistumisen jälkeen Aleksi sai töitä samasta yrityksestä kahdeksi vuodeksi. Työllistymisen mahdollisti palkkatukipäätös. Palkkatuen ansiosta yritys voi työllistää henkilön, jolla ei ole esimerkiksi mahdollisuuksia tehdä kaikkia työpaikalla eteen tulevia tehtäviä.

Palkkatuki on TE-toimiston myöntämä tuki, jota työnantaja voi saada palkatakseen henkilön, jolla on muuten haasteita työllistyä avoimille työmarkkinoille. Tuki myönnetään, jotta työntekijän olisi tuetussa työsuhteessa mahdollista kartuttaa ammatillista osaamista ja parantaa mahdollisuuksiaan työllistyä avoimille työmarkkinoille. Palkkatuen määrä ja kesto arvioidaan aina tilannekohtaisesti.

Työnantaja arvostaa joustavuutta

JRFIXin toimitusjohtaja Otto Seidler kehuu Validian joustavuutta työssäoppimisjaksojen suhteen. Oppilaitosten kanssa yhteistyötä tehdessä usein haasteena on, että työssäoppimisjaksot ajoittuvat oppilailla monesti samaan aikaan, mikä on työnantajan kannalta ongelmallista. Pieneen yritykseen työssäoppijoita mahtuu aina vain muutama kerrallaan, joten vaikka vuoden mittaan olisikin mahdollista ottaa useampia opiskelijoita, ei se samanaikaisesti onnistu.

Validiassa työssäoppimisjaksoja tehdään pitkin vuotta. Opetus tapahtuu oppilaitoksessa joustavasti ja limittyy työssäoppimisjaksojen väleihin. Näin useamman opiskelijan on mahdollista päästä harjoittelemaan työelämätaitoja samalla työnantajalla.

Myös työssäoppimisjaksojen joustava päättyminen ja jatkuminen ovat työnantajalle selkeä etu. Työnantajalta opiskelijan ohjaus vie resursseja muista töistä, joten on hyvä, että jos homma ei lähdekään luistamaan, yhteistyöstä voidaan keskustella oppilaan kanssa uudelleen.

– Meillä oli esimerkiksi yksi opiskelija, jonka kanssa huomattiin, että hän oli vahvasti asiakaspalveluhenkinen ja supliikkimies. Hän löysi uuden työssäoppimispaikan yrityksestä, jossa oli mahdollista keskittyä asiakaspalveluun, Otto Seidler kertoo.

Erityisammattioppilaitoksissa opiskelevilla on erilaisia erityistarpeita. Näitä voivat olla esimerkiksi sosiaaliset haasteet, oppimisvaikeudet, pitkäaikaissairaudet tai vammat, jotka ovat joko synnynnäisiä tai elämän varrella tulleita. Tuen tarve voi olla pysyvä tai väliaikainen.

Arvot ohjaavat tekemistä

JRFIXissä tehdään töitä vahvalta arvopohjalta. Suurien voittojen tavoittelu ei ole yrityksessä ensisijaista, vaan tärkeintä on, että työntekijät viihtyvät ja voivat hyvin sekä töissä että muutenkin elämässään. Osatyökykyisyyttä ei tästä syystä nähdä yrityksessä esteenä työllistämiselle. Päinvastoin osatyökykyisten työllistäminen sopii hyvin yrityksen tavoitteisiin ja arvomaailmaan. Erityisammattioppilaitos Validiassa nähdään JRFIXin kaltaiset, yhteiseltä arvopohjalta ponnistavat yritykset kullanarvoisina kumppaneina.

– Opiskelijoiden ei tarvitse takoa tulosta, vaan he saavat rauhassa kokeilla ja opetella ja saada tuntumaa työmaailmaan, kertoo työvalmentaja Timo Lappeteläinen Validiasta.

Yhteys pelaa ja ymmärrys kasvaa

JRFIX ja Validian Ammattiopisto ovat tehneet yhteistyötä jo pidemmän aikaa. Otto Seidler kokee, että ymmärrys yrityksen, koulun ja opiskelijoiden välillä on matkan varrella kasvanut ja se on auttanut kaikkia osapuolia.

– Validian opettajien kanssa on keskusteltu siitä, millaisia tekijöitä tarvitsemme. Tämän vuoksi he osaavat kannustaa niitä opiskelijoita, joille työ sopii, hakemaan meille, Seidler kertoo.

– Välillä käy harjoittelijoiden suhteen oikein loistava ”mätsi”, niin kuin nyt Aleksin kanssa. Yleensä meille sopivat tekijät ovat taustaltaan esimerkiksi ICT-asentajia. Datanomin koulutus, joka Aleksilla on, ei keskity kädentaitoihin, jotka huoltotöissä ovat erittäin tarpeellisia. Aleksi olikin poikkeus sääntöön, sillä häneltä löytyi muuten kokemusta ja kiinnostusta käsillä tekemiseen.

Tehtävänkuva laajenee osaamisen karttuessa

Aleksin tehtäviin on JRFIXissä kuulunut esimerkiksi puhelimien ja tietokoneiden huoltoa sekä postitusta ja muuta eteen tulevaa asiointia.

– Pikkuhiljaa tontti laajenee kun kokemusta kertyy. Aleksi on tullut toimeen täällä hienosti. Hän on rauhallinen ja keskittyy tekemiseen, toimitusjohtaja Seidler toteaa.

Kahden vuoden palkkatukipäätös on työntekijän kehittymisen kannalta hyvä asia. Työnantaja pystyy panostamaan työntekijään, kun tietää, että tämä tulee tekemään töitä pitkän aikaa. Lisäksi työntekijä saa aimo annoksen työkokemusta ja luottamusta.


OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN -kärkihankkeessa (vastuuministeriö STM) edistetään osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä. Kärkihankkeessa kehitetään muun muassa reittejä opinnoista töihin. Järvenpään Validia Ammattiopiston Fokus-hanke on yksi kärkihankkeen Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen -projektin alueellisista kokeiluista. Myös Vates on hankkeessa kumppanina.

Teetkö töitä osatyökykyisyyden parissa tai oletko kiinnostunut aiheesta?
Kurkkaa linkki http://tietyoelamaan.fi (linkki aukeaa uuteen välilehteen) 
Seuraa Twitterissä #OTEhanke

Lisää tietoa Osatyökykyisille tietyöelämään -kärkihankkeesta: http://stm.fi/hankkeet/osatyokykyisyys (linkki aukeaa uuteen välilehteen)