Siirry pääsisältöön

Klubitalon opintovalmentaja tukee opinnoissa ja arjessa

ke elok. 25 15:44:00 2021

Teksti: Annemaria Ojanperä

Opintovalmennus tarjoaa aikarajoitteetonta tukea opiskelijoille ja opintoihin pyrkiville, joilla on mielenterveyden haasteita tai muutoin psykososiaalisen tuen tarvetta. Tuki tähtää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Opintovalmennus koostuu yksilövalmennuksesta, vertaistuesta ja oppilaitosyhteistyöstä.

Opintovalmentajan kanssa voi pohtia omia tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Tapaamisissa keskitytään asioihin, jotka jäsen kokee mielekkäiksi tavoitteidensa ja opintojen etenemisen kannalta.

– Opintovalmennuksessa ihminen kohdataan kokonaisena, ei vain opiskelijana tai opintoihin pyrkivänä. Usein opintojen etenemisen esteenä on jokin opintoihin liittymätön asia, joten valmennuksessa voidaan kehittää esimerkiksi vuorokausirytmiä tai vuorovaikutustaitoja. Moni kaipaa tukea myös talousasioissa, kuten tukien hakemisessa, kuvaavat johtaja Tarja Nykänen ja opintovalmentaja Aino Hollo Itä-Helsingin Klubitalosta. Klubitaloja on Suomessa kaikkiaan 23.

Tavoitteena on, että kaikki Klubitalolla tapahtuva työskentely on oppimista ja tukee jäseniä toipumisessa ja muutoksessa. Koko yhteisölle tarjotaan mahdollisuuksia osallistua erilaisiin sisäisiin koulutuksiin ja kursseille. Järjestämme klubitalolaisille koulutuksia myös yhteistyökumppaneiden kanssa.

Opintovalmennuksen avulla Klubitaloilla voidaan helpommin tehdä opinnollistamista ja Klubitalot voivat toimia pedagogisina oppimisympäristöinä. Esimerkiksi osatutkinnon suorittaminen Klubitalolla tai suoritettu hygieniapassi lisäävät jäsenten työllistymismahdollisuuksia ja osallisuutta yhteiskuntaan.

Korona-aikana toiminta on jatkunut keskeytyksettä etänä. Yksilövalmennuksia on pidetty Teamsissa, puhelimitse ja viestitellen. Ryhmätoiminta siirtyi Teamsiin opiskelijoiden omasta aloitteesta heti sulun alettua.

Opintovalmennuksessa olevat jäsenet ovat hyvin moninainen joukko

– Osa jäsenistä vasta pohtii, mitä haluaisi opiskella. Opiskelijoita on kaikilta asteilta aina peruskoulun suorittajista korkeakouluun. Suurin osa heistä on 20–35-vuotiaita nuoria aikuisia, Nykänen ja Hollo kertovat.

Yleisimmät haasteet liittyvät opintojen suunnittelun ja aikatauluttamisen yhteen- sovittamiseen oman voinnin ja jaksamisen kanssa. Monet kokevat yksinäisyyttä ja irrallisuutta opiskelukavereista opintojen viivästymisen vuoksi, mihin Klubitalon vertaisryhmät ja muu yhteisöllinen toiminta tarjoavat lievitystä.

Opintovalmennukseen pääsee ottamalla yhteyttä oman alueen Klubitaloon. Yhteyttä voi ottaa myös suoraan opintovalmentajaan ja sopia tutustumiskäynnin.

Yhteistyötä hyvinvointipalvelujen ja oppilaitosten kanssa

Hyvinvointipalvelujen ja opiskelijahuollon työntekijät ovat tietoisia opintovalmennuksesta ja ohjaavat aktiivisesti opiskelijoita Klubitalolle. Opinnollistamisessa tehdään yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Kokemuksemme oppilaitosten kanssa tehtävästä yhteistyöstä ovat hyviä.

– On palkitsevaa nähdä, miten opiskelijat etenevät opinnoissaan, valmistuvat ja työllistyvät. Opintovalmennus tukee oman näköisen elämän löytämistä. Sen myötä yksinäisyys vähentyy ja itsetuntemus sekä itseluottamus lisääntyvät, Hollo ja Nykänen summaavat.

Alla olevat linkit aukeava uuteen välilehteen.

Lisätietoa: Itä-Helsingin Klubitalo, Etelä-Suomen Klubitalot ESKOT ry ja Suomen Klubitalot

Artikkeli on julkaistu Aluetoiminnan Kyvyt käyttöön Extra-lehdessä 1/2021

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: