Siirry pääsisältöön

Syöpä ja hoidot veivät osan työkyvystä, mutta eivät työhalua

to elok. 04 14:06:00 2022

Teksti: Kati Savela-Vilmari
Kuvat: Anne Yrjänä

Eva-Maria Strömsholm sinisessä sairaanhoitajan asussa, istuu ikkunalaudalla ja hymyilee. Peilikuva näkyy viereisestä peilistä. Harvinainen munasarjasyöpä ja siihen saadut hoidot heikensivät Eva-Maria Strömsholmin, 41, työssä jaksamista

pysyvästi. Hänen piti vaihtaa alaa, koska luokanopettajana ei voi tehdä osa-aikatyötä. Sairaanhoitajaksi kouluttautunut Strömsholm sairastui uudelleen nelikymppisenä, tällä kertaa kilpirauhassyöpään. Töihin hän on halunnut palata niin pian kuin mahdollista.

Vaasalainen 27-vuotias Eva-Maria Strömsholm oli juuri valmistunut luokanopettajaksi vuonna 2008, kun hänellä diagnosoitiin harvinainen munasarjasyöpä. 

Syöpäsairauksista ja niiden hoidosta Strömsholm ei tiennyt mitään, eikä kovin tarkkaa ja kokonaisvaltaista tietoa muista saaneensa silloinkaan, kun sairaus osui omalle kohdalle.


– Minulle kerrottiin suunnilleen vain, mitä tapahtuu seuraavaksi, esimerkiksi että on tulossa leikkaus tai verikoe. Tiesin, että syöpäni oli harvinainen, mutta en paljon muuta.

Syöpä uusiutui pian, leikkaus uusittiin ja nyt aloitettiin myös sytostaattihoidot. Tästä ajasta naisella ei ole juuri muistikuvia. Hän oli pari vuotta enimmäkseen sairauslomalla, ennen kuin jaksoi palata tekemään luokanopettajan sijaisuuksia.

Osa-aikatyö sopii sairaanhoitajalle


Syövän ja hoitojen jälkeen Strömsholmin jaksaminen heikkeni niin, että hän ei ole pystynyt tekemään kuin enintään 50-prosenttista työaikaa Siksi hän harkitsi alanvaihtoa, koska luokanopettajana ei voi osa-aikatyötä tehdä. Hänen ystävänsä ehdotti hänelle sairaanhoitajaksi opiskelua. Aluksi hän torjui ehdotuksen.

– Sitten aloin pohtia asiaa. Hain, pääsin sisälle ja aloitin opinnot, mutta kerroin asiasta tutuilleni vasta puolen vuoden päästä, kun tiesin, että halusin jatkaa, Strömsholm kertoo.

Hän työskentelee keskussairaalan neurologian poliklinikalla Kokkolassa. Kesällä 2021 juuri ennen 40-vuotissyntymäpäiväänsä Strömsholmilta löytyi kilpirauhassyöpä. Leikkaus ja hoidot olivat taas edessä. Hän oli poissa työstä melkein puoli vuotta.

Palattuaan hän on tehnyt edelleen 50-prosenttista työaikaa. Sairaanhoitajan työ on fyysisesti ja psyykkisesti raskasta. Osatyökyvyttömyyseläkettä Strömsholm ei ole hakenut, vaikka onkin selvitellyt sen mahdollisuuksia.

– Osastonhoitaja ymmärtää, mitä olen käynyt läpi ja että en jaksa pitkiä päiviä. Teen vain päivätyötä. Aiemmin olin myös neurologisella osastolla ja tein välillä iltavuoroja. Ne ovat minulle kuitenkin raskaita, koska olen jo päivällä tosi väsynyt.

Henkistä tukea tulisi tarjota enemmän

Eva-Maria Strömsholm sinisessä sairaanhoitajan asussa kävelemässä kohti kuvaajaa.  Kriisi- ja henkisen tuen tarjoamisessa sairastuneelle olisi hänestä parannettavaa, mutta se on hänen mukaansa
kehittynytkin.

– Sairastuttuani ensimmäisen kerran eli vuonna 2008 psykiatrinen sairaanhoitaja tuli keskustelemaan, kun olin tiputuksessa. Ei siitä ollut hyötyä, koska olin niin huonossa kunnossa, että hyvä kun jaksoin pitää silmät auki.

Henkistä tukea pitäisi hänen mielestään tarjota ylipäänsä enemmän.

– Tuen tarjoaminen ei saisi jäädä yhteen kertaan. Minusta sairaaloissa pitäisi olla ns. diagnoosikuraattori, joka ottaisi kontaktia mahdollisimman pian diagnoosin jälkeen, keskustelisi sairastuneen voimavaroista ja tuen tarpeesta ja olisi uudelleen yhteydessä myöhemmin. Hän antaisi tietoa henkisestä tuesta, vertaistoiminnasta jne., Strömsholm ehdottaa.

Vertaistuen tarve heräsi myöhemmin

Eva-Maria Strömsholm on kertonut syövistään työpaikallaan.

– Olen kokenut avoimuuteni positiivisena. Olen saanut ymmärrystä tilanteelleni.

Aluksi hänestä tuntui, että ei tarvitse vertaistukea, mutta siitä ja yhdistystoiminnasta yleensä on tullut tärkeää. Hän on Pohjanmaan syöpäyhdistyksen hallituksessa ja antanut itsekin vertaistukea.

– Perustin vuonna 2013 Facebookiin vertaistukiryhmän ruotsinkielisille syöpäpotilaille, Finlandssvenska Cancergruppen. Se on monelle tärkeä ryhmä. Nyt kun sairastuin kilpirauhassyöpään, hain heti vertaistukea ja se on kannattanut. Olen myös Suomen Syöpäyhdistyksen valtuuskunnan jäsen sekä ollut perustamassa Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry:tä, jossa olen nyt varapuheenjohtajana.

Myös kansainvälisissä järjestöissä hän on aktiivinen potilasedustaja ja osallistunut konferensseihin eri puolilla Eurooppaa sekä kirjoittanut artikkeleita kansainvälisiin julkaisuihin.

Kuntoutussuunnitelma olisi tehtävä jokaiselle

Nopeaa väsymistä on vaikea osoittaa. Joidenkin on vaikea uskoa, että Strömsholmin jaksaminen on rajallista, koska hän on niin monessa mukana. Sairaanhoitajan työtä hän ei silti pystyisi tekemään kokoaikaisesti.

– Jos olen kaksi päivää töissä, pitää olla monta rauhallista päivää palautumiseen. Minun on aina järjesteltävä elämääni siten, että jaksan olla töissä. Se on raskasta.

Strömsholmin mielestä olisi hyvä, että hoitohenkilökunta sairaaloissakin tietäisi, mihin kolmannen sektorin tahoihin, kuten yhdistyksiin potilas voi olla yhteydessä, kun sairastuu vakavasti. Kaikki vinkit ovat arvokkaita.

Tekstinosto lehdestä: Nyt kun sairastuin kilpirauhassyöpään, hain heti vertaistukea ja se on kannattanut. Eva-Maria Strömsholm on hakenut puheterapiaa kilpirauhassyövän leikkauksen jälkeen, mutta ei ole vielä vuoden jälkeen päässyt siihen. Asiaa on hidastanut se, että hän on kirjoilla Vaasassa, mutta on hakenut terapiaan Kokkolaan, jossa asuu suurimman osan ajasta. Nyt lähete näyttäisi etenevän.

Kuntoutussuunnitelmaa hän on ammattilaisena osannut vaatia.

– Olisi tärkeää, että kaikille tehtäisiin kuntoutussuunnitelma ilman, että sitä pitää erikseen pyytää, ja että sitä päivitettäisiin. Vain neljä prosenttia syöpään sairastuneista on erään tutkimuksen mukaan saanut kuntoutussuunnitelman!

Kuntoutussuunnitelma laaditaan opiskelu-, työ- ja toimintakyvyn sekä osallisuuden tukemiseksi asiakkaan ja lääkärin kesken, sekä tarvittaessa moniammatillisen tiimin kanssa. Kuntoutussuunnitelmassa määritellään, miten sairastuneen opiskelu-, työ- ja toimintakykyä voidaan edistää.

***

Syöpäsairaudet ja työelämä


Vuonna 2015 syöpään sairastui Suomen Syöpärekisterin mukaan 33 000 suomalaista. Heistä noin yksi kolmasosa on työikäisiä. Suomen Syöpäpotilaat ry:n Syöpä ja työ -sivustolla on tietoa sairastuneille ja ammattilaisille siitä, miten työelämässä voi usein jatkaa syövästä huolimatta. Sivuilla on vinkkejä arkeen ja työhön palaamiseen syövän jälkeen tai syöpää sairastaessa. Ammattilaiselle kerrotaan, miten syöpä voi vaikuttaa työkykyyn, miten tukea työhön paluuta, mitä palveluita on työnantajalle jne. Esihenkilön tietopaketissa on tietoa mm. siitä, miten työntekijän työhön paluuta voi ennakoivasti suunnitella.

Sairastunut saa sivuilta tietoa mm. käytännön asioista, kuten toimeentulosta sairauden aikana ja vertaistuen mahdollisuuksista. Monelle paluu töihin on tärkeä osa toipumista ja kuntoutumista. Osa-aikatyö voi joskus olla hyvä ratkaisu, mutta kokoaikatyö on monelle myös mahdollinen.

Neuvontapalveluita voi saada puhelimitse, chatissa ja paikallisyhdistysten kautta.

Lähde, lisätietoa ja aineistoja: syopajatyo.fi

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2022 (pdf aukeaa uuteen välilehteen)

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: