Siirry pääsisältöön

Vammaisten henkilöiden työllisyyttä pitäisi ja voidaan kohentaa

ke elok. 02 10:30:00 2017

Miten näkövammainen pystyy soittamaan kosketinsoittimia tai kirjoittamaan tietokoneella? Millaisia hankaluuksia CP-vamma aiheuttaa graafisen työn tekijälle? Kehitysvammaiset ovat kuulemma mukavia työtovereita ja ahkeria työntekijöitä! Muun muassa tällaisia kysymyksiä ja kommentteja kuultiin Porissa Kansalaistorin teltalla, jossa Vates, Eteva kuntayhtymä ja Näkövammaisten liitto päivystivät vuoropäivin heinäkuun toisella viikolla.

Vammaisten henkilöiden työllistyminen ennen ja nyt viritti mielenkiintoisia keskusteluita SuomiAreena-tapahtumassa Porissa. Suuresta ohikulkijoiden massasta riitti mukavasti kävijöitä teltallamme. Ilmaislahjat aina houkuttavat, mutta kun päästiin juttuun, myös vammaisten henkilöiden työssäkäynti ja sen mahdollisuudet osoittautui kiinnostavaksi aiheeksi. Omakohtaista kokemusta pitkäaikaissairaudesta työelämässä oli monella kävijällä.

Toivon mukaan ja uskoaksemme moni SuomiAreena-kävijä tietää nyt aiempaa enemmän siitä, miten vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä ja työssä pysymistä voidaan edistää, ja että asia on tärkeä yhdenvertaisuuden kannalta. Lähes jokaisella oli näkemys siitä, millä keinoin työllisyystilanne voisi parantua. Ennakkoluulojen murtaminen oli niistä yleisimpiä.


Kansanedustaja Laitinen-Pesola: opin paljon uutta


Näkövammaisten liiton päivänä yleisöä hemmoteltiin niska-hartiahieronnalla, joka oli palkkiona pistekirjoituksella kirjoitetun sanan ratkaisemisesta. Vieraana ja haastateltavana ollut kansanedustaja Jaana Laitinen-Pesola (musta-valkoinen tunika) kertoi oppineensa lyhyessä ajassa paljon näkövammaisten apuvälineistä ja yrittäjyyden monimuotoisuudesta, mm. yrittämisestä vammaisena. Hän myös lupasi ottaa eduskunnassa esiin digitaalisten palveluiden saavutettavuuden, joka on äärimmäisen tärkeä asia näkövammaisille ja heikkonäköisille.

Eteva kuntayhtymä puolestaan haastoi kävijät kysymällä, ottaisivatko nämä vammaisen henkilön työtoverikseen. Useimmat vastasivat kyllä, mutta osa oli sitä mieltä, että nykyisessä työpaikassa se ei onnistuisi.

Vatesin päivänä paikalla oli mm. yrittäjä Tuomas Saloma, jolla on CP-vamma. Yllättävän moni tiesi Saloman ja hänen yrityksensä TS-Grafin, joka on saanut jonkin verran julkisuutta paikallismedioissa. Esteettömyyden eri muodoista kertoi Niina Ingberg, joka on vammautunut liikenneonnettomuudessa.


Kaaos Company pääsi televisioon


SuomiAreenan avajaispäivänä MTV-lavalla nähtiin Vatesin paikalle järjestämä DanceAbility Finlandin / Kaaos Companyn improvisoitu esitys Know Body. Se keräsi isot aplodit ja tanssijat Riku Silander ja Siiri Tiilikka sekä ohjaaja Sally Davison napattiin myös MTV:n SuomiAreena-koosteen haastatteluun. Otteita esityksestä ja haastattelut voi katsoa alla olevasta linkistä kohdasta 54 minuuttia. Mainokset voi kelata ohi viemällä kursorin heti ohjelman loppupuolelle.

- Tanssi on opettanut paljon uutta, esimerkiksi kehon voiman säätelyä, Riku Silander kommentoi haastattelussa ja rohkaisi kaikkia tanssimaan - se antaa niin paljon energiaa.

https://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001006/suomiareena/788871/suomiareena-suoraa-asiaa


Erilainen Mingle veti ihmisiä kirkkoon


Osana SuomiAreenaa järjestettiin myös Keski-Porin kirkossa Erilainen Mingle -tapahtuma, joka sisälsi kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja, musiikkia ja hävikkiruoan tarjoilua. Tilaisuudessa oli välitön, rauhallinen tunnelma eikä maksuton tarjoilu tuntunut olevan pääasia kävijöille. 

Tilaisuuden järjestivät Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Tatsi, Mielenterveyden keskusliitto, Vates-säätiö ja porilaiset työttömät ja mielenterveyskuntoutujat. 


Teksti ja kuvat: Kati Savela