Siirry pääsisältöön

Vates etsii aluekoordinaattoria

ti tammik. 21 10:20:00 2020

Vuonna 2020 käynnistämme aluetoiminnan, jonka toteuttajaksi etsimme työyhteisöömme aluekoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen 31.12.2022 saakka.

Aluekoordinaattorin tehtävänä on vastata Vates-säätiön aluetoiminnan koordinoinnista ja toteutuksesta yhdessä toisen aluekoordinaattorin kanssa. Aluekoordinaattori vastaa aluetoiminnan suunnittelusta, toteuttamistavoista, raportoinnista, viestinnästä ja yhteistyön organisoinnista vastuualueellaan. Toimintaa tehdään tiiviissä yhteistyössä maakunnissa toimivien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kahden aluekoordinaattorin vastuualueet määritellään myöhemmin siten, että molemmilla on vastuullaan 6 - 9 maakuntaa.

Tehtävään valittavalta odotetaan soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä aiempaa kokemusta laajasta sidosryhmäyhteistyöstä, verkostojohtamisesta ja hankkeiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Valittavalta edellytetään vahvaa oma-aloitteisuutta, itsenäistä työskentelyotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Hyvä suullinen ja kirjallinen taito on eduksi. Kokemus järjestökentän toiminnasta katsotaan erityiseksi eduksi.

Palkka on Sosiaalialan järjestöjen TES:n mukainen, vaativuusryhmä 5. Voit esittää myös palkkatoiveen.

Työpaikka sijaitsee Helsingin Oulunkylässä hyvien liikenneyhteyksien varrella. Työsuhde alkaa mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.

Hakemuksen liitteineen voit toimittaa osoitteeseen hallinto@vates.fi 14.2.2020 mennessä. Kirjoita viestin otsikoksi Aluekoordinaattori.

Lisätietoja antaa Vates-säätiön toimitusjohtaja Jaana Pakarinen, vain sähköpostitiedustelut, jaana.pakarinen@vates.fi