Siirry pääsisältöön

Vatesin alueellinen toiminta on lisääntynyt

ke kesäk. 06 06:03:00 2018

Tapahtuman osallistujat istuskelevat auditoriossa.Vates on järjestänyt seminaareja, koulutusta, työpajoja ja yhteistyökohtaamisia laajasti eri puolella Suomea. Puolentoista vuoden aikana, 1.1.2017 - 30.6.2018, on toteutunut yhteensä 55 tapahtumaa, joista 28 eli puolet pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Tapahtumista seitsemässä Vates on toiminut toisena päätoteuttajana.

Alueellisen toiminnan lisääminen on ollut Vatesin painopisteenä jo pitkään ja etenkin hankehaussa on pyritty samaan resursseja tähän työhön. Alueellisia tapaamisia toivotaan, mutta järjestämisen haasteena on saada niihin riittävästi tulijoita. Juuri siksi onkin tärkeää, että tapahtumat järjestetään yhteistyössä alueiden eri toimijoiden kanssa.

Siihen, missä tapahtumia on järjestetty, on vaikuttanut myös alueiden oma aktiivisuus. Vates järjestää tilauksesta myös räätälöityjä tapahtumia ja koulutusta alueiden tarpeen mukaan.

Puolentoista vuoden aikana eniten alueellista toimintaa on pystytty toteuttamaan Kehittämisen koordinaatio eli KeKo-hankkeessa. Sen järjestämiä tapahtumia tulee olemaan kesäkuun loppuun mennessä 18.

Paneelikeskustelua.Vates on järjestänyt vuoden 2017 alusta lähtien 10 maksullista koulutusta yhdessä eri taustayhteisöjen tai muiden kumppaneiden kanssa. Työllistämisen kehittämispäivien yhteistyökumppanina syksyllä 2017 oli Kevama Oy Kuopiossa ja keväällä 2018 Kokkotyö-säätiö Kokkolassa. Työoikeuskoulutukset järjestettiin Helsingissä ja Tampereella. Vates-päivät vietettiin perinteisesti pääkaupunkiseudulla, tällä kertaa Iiris-keskuksessa Itä-Helsingissä.

Vatesin viestintä järjesti 12 tilaisuutta, joita olivat viestintäverkoston tapahtumat, avoimet ovet ja erilaiset viestijöille suunnatut miniseminaarit ja koulutukset. Yksi tapahtuma järjestettiin Tampereella. Tapahtumiin on laskettu mukaan Tiedolla vaikuttaminen -hankkeen tilaisuudet.

Työhönvalmennuksen teemapäiviä oli Helsingissä neljä. Työhönvalmentajille järjestettiin myös viestinnän koulutuksia 3 paikkakunnalla eli Lappeenrannassa, Turussa ja Oulussa. Lisäksi pidettiin Tuetun työllistymisen seminaari Helsingissä.
Lisäksi Vates on ollut mukana järjestämässä tai markkinoimassa kuutta Party-hankkeen tapahtumaa sekä järjesti yhden seminaarin yhteistyössä Mielenterveyden keskusliiton kanssa.

Jos olet kiinnostunut järjestämään Vatesin kanssa koulutusta tai tilaisuuksia, ota yhteyttä Vatesin asiantuntijoihin.