Siirry pääsisältöön

Yhteiskunnallisissa yrityksissä on potentiaalia osatyökykyisten työllisyyden lisäämiseen

ke helmik. 26 11:44:00 2020

Yhteiskunnallisilla yrityksillä on erityspiirteitä ja -tarpeita, joita ei tunnisteta nykyisissä yritystoimintaa tukevissa strategioissa ja politiikoissa. Yhteiskunnallisia yrityksiä ei huomioida riittävästi yritystoiminnan edellytyksiä edistettäessä. Muun muassa nämä tulokset käyvät ilmi TEMin tilaamasta selvityksestä, jonka tutkija Harri Kostilainen luovutti 26.2. työministeri Tuula Haataiselle.

Hallituksen tavoitteena on parantaa yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä osa-työkykyisten ja muiden vaikeassa asemassa olevien henkilöiden työllistämiseksi. Tuore selvitys toimii tämän hallituksen työn pohjana.

Suomessa on selvityksen mukaan noin 1 700 yhteiskunnallista yritystä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 5,8 miljardia euroa. Lliiketoimintaa on useilla toimialoilla, mutta pääosa yhteiskunnallisista yritykstiä toimii sosiaali- ja terveysalan palveluissa, työllistämis- sekä ympäristö- ja kierrätystoimialoilla.

Työpaikkoja selvityksen mukaisissa yhteiskunnallisissa yrityksissä on noin 52 000. Eniten työpaikkoja on yrityksissä, jotka ovat saaneet Suomalaisen Työn Liitto ry:n Yhteiskunnallinen Yritys -merkin (22 500 työpaikkaa) ja sote-yhdistyksissä (26 500 työpaikkaa). Selvityksen mukaan potentiaalia osatyökykyisten työllistämiseen on erityisesti näissä kahdessa ryhmässä. Myös muut yhteiskunnalliset yritykset voisivat työllistää merkittävän määrän muun muassa osatyökykyisiä.

Yhteiskunnalliset yritykset tarvitsevat selvityksen mukaan niille soveltuvia toimenpiteitä, joilla lisätään liiketoimintamallin valmiuksia, tunnettavuutta, resursointia ja osaamista.

Ministeri Haatainen sanoo, että TEMissä ryhdytään välittömästi parantamaan yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä Suomessa.

- Osatyökykyisten työllistyminen on tärkeää. Yhteiskunnallisten yritysten tarpeita tarkastellaan myös työllisyyden edistämisen ministerityöryhmässä, sanoo työministeri Haatainen.

Harri Kostilainen ehdottaa, että nykyinen sosiaalisten yritysten laki kumottaisiin hallitusti tai rajattaisiin niin, että se kohdentuisi vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistämiseen. Tämä selkiyttäisi lakia sosiaalisista yrityksistä ja lisäisi ehkä sosiaalisten yritysten tunnettuutta. 

Kostilainen sanoo myös, että osatyökykyisten henkilöiden työllistymisessä yhteiskunnallisiin yrityksiin olisi huomioitava erilaisten etuuksien yhteensovittaminen palkkatulon kanssa. 

- Sama koskee tosin muitakin kuin yhteiskunnallisia yrityksiä, hän toteaa. 

Tedote yhteiskunnallisten yritysten selvityksestä TEMin sivuilla (avautuu uuteen ikkunaan)

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: