Siirry pääsisältöön

Esteettömyyden Tulisielu-tunnustus Lihastautiliiton Liisa-Maija Veraiselle

ti toukok. 10 15:25:00 2016

Tulisielu-kunniakirjan on saanut tänä vuonna Lihastautiliitto ry:n suunnittelija Liisa-Maija Verainen. Hän on omalla asiakastyöllään ja aktiivisuudellaan edistänyt osatyökykyisten ja vammaisten henkilöiden työllistymistä.

Vates-säätiö julkisti Tulisielu-tunnustuksen saajan 11.5.2016 Vates-päivillä. Verainen on työskennellyt liitossa 25 vuotta, josta työllisyysasioiden parissa kaksikymmentä vuotta. Hän on tehnyt ohjaus- ja neuvontatyötä muun muassa nuorten urasuunnittelun sekä työssä pysymisen parissa. Verainen on ollut suunnittelemassa useita hankkeita, joissa on kehitetty osatyökykyisten ja vammaisten yksilöllisistä tarpeista lähtevää toimintaa.

Esteettömyyden Tulisielua etsittiin avoimella haulla. Pääkriteerinä myöntämisessä oli, että henkilö on edistänyt vammaisten ja osatyökykyisten työllistymistä ja/tai työssä pysymistä kehittämällä monipuolista, yksilön tarpeet huomioivaa keinovalikoimaa esteettömyyden näkökulmasta.

- Liisa-Maija Verainen on vaikuttanut vahvasti käytännön ratkaisujen löytymiseen etenkin pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistymisessä. Hän on esimerkillisesti edistänyt näiden ihmisten työelämäpoluilla kohtaamien esteiden poistamista, Tulisielun valintaraadin jäsen SAK:n työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen perustelee valintaa.

- Fyysinen ja asenteellinen esteettömyys ovat olleet vahvasti esillä työllisyystoimintamme alusta asti. Asenne- ja tiedotustyötä työnantajien ja viranomaisten suuntaan tarvitaan yhä. Parhaiten toimivat vammaisten tai osatyökykyisten kohtaamiset työnantajien kanssa - ne ovat parasta asennekasvatusta, Liisa-Maija Verainen korostaa.

Hän toteaa, että asenteisiin ja tiedon lisääntymiseen on vaikuttanut muun muassa se, että kohderyhmiin kuuluvat henkilöt ovat itse kertoneet työllistymiseen liittyvistä tilanteistaan seminaareissa ja mediassa.

Vates-säätiö aloitti vuonna 2014 Tulisielu-kunniakirjasarjan. Tulisielu annetaan henkilölle tai henkilöille, jotka ovat merkittävästi toiminnallaan vaikuttaneet erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden työllistämisen edistämiseen tuottaen uusia innovatiivisia toimintamalleja tai läpimurtoja. Vates-säätiön aikaisempi tunnustus oli Vuoden esimerkillinen työllistäjä (1998−2012).

Tulisielu-tunnustus luovutettiin Vates-päivillä, säätiön jokavuotisessa seminaarissa, jossa pureudutaan vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden työllistymisen kysymyksiin. Tänä vuonna teemana on Esteetön työelämä.

Kuvassa vasemmalta Pirjo Väänänen, Liisa-Maija Vertainen ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä.

Lisätietoa Tulisielu-kunniakirjasta:
Kaija Ray
kaija.ray(at)vates.fi
p. 0440 724 944

Haastattelut:
Liisa-Maija Verainen
liisa-maija.verainen(at)lihastautiliitto.fi
p. 040 751 1081

Turun Sanomat ja Turussa ilmestyvä Aamuset uutisoivat Tulisielun paikallisnäkökulmasta:

Turun Sanomien artikkeli

Aamuset-lehden artikkeli