Siirry pääsisältöön

”Tarina, josta kaikki pitävät” - Autismikirjon IT-osaajat Unicusin vahvuus

to toukok. 11 12:45:00 2023

Teksti: Tiina Jäppinen
Kuvat: iStock, Pixabay, Unicus

Mies tarkkailee kolmea kuvaruutua, joissa tietokonekoodia, vieressään kahvikuppi.

– Autismin diagnoosi ei ole vika tai vamma vaan toinen käyttöjärjestelmä. Teet samat asiat, mutta eri tavalla, sanoo toimitusjohtaja Jukka Mikkonen Unicus Oy:stä, joka työllistää IT-konsulteiksi ainoastaan autismikirjon henkilöitä.

Unicus tarjoaa IT-palveluja testaukseen, koodaukseen ja laadunvarmistukseen ja aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2019. Yrityksen mukaan autismikirjon diagnoosi vahvistaa juuri niitä ominaisuuksia, joita hyviltä ohjelmistotyöntekijöiltä vaaditaan.

– Olemme tehneet alusta lähtien yhteistyötä kuntien työllistämispalveluiden sekä Autismiliiton ja Autismisäätiön kanssa. Ensimmäiset rekrytointihaastattelut vuonna 2019 järjestettiin Autismisäätiön tiloissa, koska yrityksellä ei vielä tuolloin ollut omaa toimistoa, muistelee Mikkonen.

Nyt palkkalistoilla on jo 17 IT-konsulttia. Yrityksen tavoitteena ei ole tuottaa omistajalleen voittoa, vaan sijoittaa tulos kasvuun palkkaamalla lisää työttömänä olevia autismikirjon henkilöitä töihin.

Unicus Oy on esimerkki siitä, että yritys voi olla yhteiskunnallinen, vaikka sitä ei ole erikseen mainittu osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä tai vaikka sille ei olisi haettu yhteiskunnallisen yrityksen merkkiä.

”Tarina, josta kaikki tykkäävät”Jukka Mikkonen valkoisessa kauluspaidassa ja tummassa takissa, tummasankaiset silmälasit, tummat hiukset, hymyilee.

– Meillä on osaajapula IT-alalla. Samaan aikaan on ryhmä ihmisiä, joilla olisi hyvät valmiudet toimia alalla, mutta syystä tai toisesta jäävät työttömäksi. He eivät läpäise rekrytointiprosessia esimerkiksi sen takia, etteivät katso silmiin tai juttele mukavia sosiaalisissa tilanteissa, kuvaa Mikkonen autismikirjon henkilön työllistymisen haasteita.

Mikkonen on tehnyt pitkän uran eri IT-yritysten johtotehtävissä. Lopulta hän koki, ettei halua olla mukana kvartaalitaloudessa, jossa päätavoite oli tehdä vain tulosta, joka lopulta valui esimerkiksi yhtiöön sijoittaneille amerikkalaisille eläkesäätiöille.

Sen sijaan Unicusissa palkkatyö maistuu, koska tuloksen tavoittelun keskiössä on Mikkosen mukaan ihminen.

– Tämä on tarina, josta kaikki tykkäävät. Tuottotavoitteemme yhdistyy suoraan yhteiskunnalliseen tavoitteeseen eli siihen, kuinka paljon olemme palkanneet työttömänä olleita autismikirjon henkilöitä.

Unicus Oy:n pääomasijoittaja on norjalainen Ferd Social Entrepreneurs, jonka tavoitteena on luoda mitattavaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta sijoittamalla yhteiskunnallisten yritysten toimintaan ja niiden kasvuun. Unicus on kansainvälinen konserni, joka toimii Suomen lisäksi Norjassa, Ruotsissa ja Hollannissa. Yhteensä konserni on työllistänyt jo noin 150 autistista IT-konsulttia näissä maissa.

– Pääomasijoittajan ohjeet ovat, että palkkaa paljon autismikirjon ihmisiä ja katso, että he voivat hyvin. Tee vain sen verran tulosta, että pärjäätte. Jos teette liikaa voittoa, palkatkaa lisää porukkaa, kuvailee Jukka Mikkonen.

Rekrytointiin panostetaan

Unicus Oy:llä on jatkuva haku ja työhakemuksen voi jättää verkkosivujen kautta. Vaatimuksena on autismikirjon diagnoosi sekä kiinnostus tietotekniikkaan ja ohjelmointiin. Kun hakemus on tullut, otetaan hakijaan myöhemmin yhteyttä.

– Pyrimme ymmärtämään millaisen henkilön kanssa olemme tekemisissä. Siihen tarvitaan useampia keskusteluja, koska autismikirjon henkilön voi olla hyvin vaikea alussa kertoa itsestään, sanoo Mikkonen kokemuksiaan.

Sen jälkeen selvitetään, mitä hakija osaa ja millainen koodaustausta hänellä on.

– Edellytämme ainakin jotain tutkintoa ja englannin kielen taitoa, koska IT-alalla iso osa asiakkaista puhuu englantia ja termistö on englanniksi.

Monet konsulteistamme on tietotekniikkainsinöörejä ja diplomi-insinöörejä. Muukin tutkinto käy, jos on harrastanut koodausta ja asiat kiinnostavat, kuvailee Jukka Mikkonen osaamisvaatimuksia.

– IT-konsultit tekevät työtä aina asiakkaalle. Koulutamme työntekijämme itse esimerkiksi ohjelmatestaukseen, koodaukseen ja datatieteisiin tarpeen mukaan. Työtä tehdään lähes kokonaan etänä ja enää on vain yksittäisiä työpäiviä asiakkaan luona, kertoo Mikkonen.

Osalla hakijoista on oikeus palkkatukeen ja osalla ei. Unicus Oy tarjoaa työntekijöilleen erikoislääkäritason työterveyshuollon.

Työkokeilun kautta

Vörikkäitä palloja, joissa koodausohjelmien nimiä, tumma silhuetti naisesta joka naputtelee tietokonetta.– Uudet henkilöt tulevat ensin työkokeiluun, jotta opimme tuntemaan toisemme. Osa ei ole ollut koskaan palkkatyössä. Työkokeilussa moni suorittaa IT-alan sertifikaatteja tai työelämän perustaitoja, kuten sitä, miten Teams-kokouksissa käyttäydytään, kuvailee Mikkonen uuden IT-konsultin työuran alkua.

Työkokeilussa selvitetään, millainen työpaikka autismikirjon henkilölle soveltuisi parhaiten niin teknisten haasteiden kuin sosiaalisen ympäristönkin suhteen.

– Pohdimme myös, miten työolosuhteet järjestetään. Voiko kyseistä työtä tehdä etänä, vaihtuuko porukka ympärillä paljon tai onko paljon sekavia ympäristöjä. Sellainen ympäristö ei välttämättä ole oikeanalainen meidän ihmisille. Selkeät toimintaohjeet vaikuttavat myös työn onnistumiseen, kertoo Mikkonen.

– Työkokeilijoista kahdeksan kymmenestä työllistyy yritykseen. Joku on voinut löytää työpaikan muualta tai ei halua tulla meille. Välillä on jouduttu toteamaan, ettei työkokeilijalle ole tarjota työtä juuri nyt.

Työkokeilijan kanssa tehdään työsopimus silloin, kun hänelle on löydetty sopiva asiakasprojekti. Kun projekti päättyy, palkanmaksu ei katkea, vaan sen jälkeen hänelle etsitään uusi työ. Rekrytoitu henkilö on aina työsuhteessa Unicusiin, vaikka työtä tehdään IT-palveluita tilanneelle asiakkaalle.

Asiakkaat tyytyväisiä

Unicus Oy:n tehtävä on löytää autismikirjon ihmisille työpaikka, jossa hän pystyy tekemään työtään hyvin.
Unicus myy henkilön potentiaalia, ei pelkästään sitä, mitä henkilö osaa tällä hetkellä.

– IT-alalla rekrytoidaan usein kapeakatseisesti eli henkilön pitäisi osata juuri nyt tiettyä asiaa. Me tarjoamme asiakkaalle ihmistä, jolla ei ole paljon työkokemusta. Hänellä on kuitenkin jotain osaamista ja hän tulee olemaan asiakkaan ykköstähti puolen vuoden päästä. Käännämme keskustelua siihen, että hän voi oppia, painottaa Mikkonen.

– Asiakkaalla pitää olla halu tutustua uudenlaiseen ihmiseen ja nähdä CV:n taakse. Onhan niitä ennakkoluuloja ja joku voi ajatella, tuleeko meille ”Rain Man”.

– Meidän työntekijät ovat tavallisia ihmisiä ja jokainen on silti oma yksilönsä. Kun IT-konsulttimme on tehnyt hetken aikaan töitä, asiakas saattaa kysyä, että mikä se ongelma alun perin olikaan. He ymmärtävät, että tämä ei myöskään ole hyväntekeväisyyttä, vaan liiketoimintaa.

Autismikirjo ja esimiestyöNäyttö, jossa ohjelmistokoodia.

Mikkonen on oppinut paljon uutta autismikirjon henkilöiden tavasta ajatella. Alussa hän saattoi kysyä rekrytointihaastattelussa, että oletko hyvä Pythonissa. Autistinen henkilö miettii, mihin verrattuna ja vastaa, ettei ole hyvä, koska aina on parempia. Silti hän voi olla todella hyvä ohjelman käytössä.

Mikkonen ei myöskään kysy, voisitko kertoa itsestäsi jotain. Vastaus on todennäköisesti ”voisin”.

– En ole koskaan tavannut henkilöitä, jotka osaavat yhtä hyvin ja tarkasti analysoida omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. He tietävät täsmälleen, keitä he ovat. Ehkä siksi, että ovat joutuneet käymään siitä keskustelua niin usein, pohtii Mikkonen.

Hän on myös oppinut, että autismikirjon työntekijä ei käytä small talkia ja kysele viikonlopun kuulumisia. Keskusteluissa ei kannata katsoa silmiin, mutta kävelykokoukset toimivat hyvin.

– Aiemmin ihmisen kanssa piti keskustella siitä, tehdäänkö töitä riittävästi. Meillä keskustelu kääntyy siihen, muistatko myös levätä, oletko nukkunut, syönyt ja käynyt ulkona, kuvaa Mikkonen sitä, miten IT-alan esimiehen työ on muuttunut.

Julkinen sektori poikkeus

Unicus Oy:n asiakkaat ovat yksityisellä sektorilla, poikkeuksena Helsingin kaupunki.

– Teemme Helsingin kaupungille saavutettavuuskonsultointia. Olemme pohtineet, että mihin suuntaan voisimme laajentaa palveluita. Taloushallinto voisi olla sellainen alue, jossa ehkä voisi pärjätä matemaattisilla lahjoilla.

Julkiset hankinnat ovat Unicus Oy:lle liian suuria, koska puitesopimuksiin voidaan edellyttää esimerkiksi 10 miljoonan liikevaihtoa tai 20:tä sertifikoitua konsulttia.

Mikkonen ehdottaa, että julkisen sektorin hankintoihin liitettäisiin mukaan sosiaalisen työllistämisen ehto niin, että esimerkiksi Unicus voisi olla se taho, joka auttaisi isoa IT-taloa täyttämään sosiaalisen työllistämisen kriteerit.

Mikkonen kertoo, että Unicus Oy voi luontaisesti kasvaa 50 konsultin yritykseksi, mihin tullaan pääsemään viiden vuoden sisään. Sen jälkeen alkaa tulla aika, kun joku konsultti haluaa lähteä ja tapahtuu muunlaista muutosta.

Yritys on miettinyt, pitäisikö perustaa konttori myös Helsingin ulkopuolelle esimerkiksi Ouluun, jotta voisimme rekrytoida myös sieltä lisää autismikirjon IT-osaajia, avaa Mikkonen tulevaisuuden visioita.

Artikkeli on julkaistu alunperin Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen (YYO) sivuilla huhtikuussa 2023. Vates on mukana YYO:n konsortiossa.
yyo.fi

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2023 (pdf aukeaa uuteen ikkunaan)

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi: