Siirry pääsisältöön

Yhteiskunnallisilla yrityksillä kohti sosiaalisesti oikeudenmukaista työelämää

ma 1. kesäkuuta 2020 16.02.00

Teksti: Harri Kostilainen ja Jukka Lindberg
Toimitus: Kati Savela­Vilmari ja Lasse Westerinen
Kuva: Jaana Pakarinen

Suomessa on vihdoin poliittinen tahto parantaa yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä.

Eri tavoin tukea työllistymisessään tarvitsevien asemaa on Suomessa pyritty parantamaan lukuisilla projekteilla ja kokeiluilla. Pysyviä, sovellettavia ratkaisuja niistä ei ole juuri tullut. Kokeiluja tarvitaan, mutta niiden lisäksi on mm. tukirakenteiden ja rahoituksen oltava kunnossa, ja tahtotilan vahva. Vastuullinen yritystoiminta on yksi avain pysyvämpään muutokseen, jonka ansiosta esimerkiksi osatyökykyiset henkilöt pääsevät työelämään.

ESR-rahoitteisessa Ilona-hankkeessa kokeillaan uusia ratkaisuja työllistymisen reittien löytämiseksi heille, jotka tarvitsevat eri tavoin tukea työllistymiseensä. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ja Silta-Valmennusyhdistyksen yhteiskunnallisen yrityksen liiketoiminnoissa etsitään hyviä käytänteitä ja malleja kiinnittymisestä työmarkkinoille sekä pilotoidaan niitä. Mukana on kansainvälisiä kumppaneita.

Vates-säätiö, Diakonia-ammattikorkeakoulu sekä THL arvioivat hankkeessa kansainvälisten, työllisyyttä edistävien mallien toimivuutta Suomen yhteiskunnallisissa ja lainsäädännöllisissä raameissa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on mm. parempien toimintaedellytysten luominen yhteiskunnalliselle yrittäjyydelle.

Eurooppalaisen vertailevan tutkimuksen mukaan elinvoimainen yhteiskunnallinen yritystoiminta edellyttää ekosysteemiä, joka tukee vahvistuvaa liiketoimintamallia.

– Suomessa yhteiskunnallisen yritystoiminnan ekosysteemi on vasta rakentumassa. Ilona-hankkeen tavoitteena on tehdä ehdotuksia kustannustehokkaista, valtakunnallisesti käyttöönotettavista toimintamalleista, joilla työllistymisessään tukea tarvitsevat voivat kiinnittyä työmarkkinoille, Vates-säätiön kehittämispäällikkö Jukka Lindberg sanoo.

Vatesin taustayhteisöistä mm. Laptuote-säätiö on yhteiskunnallinen yritys.

 

Selvitys yhteiskunnallisten yritysten toimintavalmiuksista

Sanna Marinin hallitus on sitoutunut laatimaan strategian, jolla parannetaan yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä uudistamalla rahoitusta ja tarjoamalla liiketoimintaosaamista vahvistavaa tukea. Strategian valmistelun tueksi Diakonia-ammattikorkeakoulu laati Yhteiskunnalliset yritykset Suomessa -kartoituksen.

Tutkija Harri Kostilaisen toteuttamassa selvityksessä on 14 ehdotusta yritysten liiketoiminta- ja työllistämis- edellytyksien vahvistamiseksi.

Selvityksessä ehdotetaan, että eri liiketoimintamalleihin liittyviä verkostoja vahvistetaan mm. syventämällä niiden keskinäistä yhteistyötä ja työnjakoa.

Ehdotuksena on myös esimerkiksi nykyinen sosiaalisten yritysten lain kumoaminen hallitusti tai rajaamalla siten, että se kohdentuisi vammaisten ja pitkäaikais- sairaiden henkilöiden työllistämiseen.

Lisäksi osatyökykyisten henkilöiden työllistymisessä yhteiskunnallisiin yrityksiin olisi huomioitava erilaisten etuuksien yhteensovittaminen palkkatulon kanssa.

Tutustu Yhteiskunnalliset yritykset -selvitykseen (pdf avautuu uuteen välilehteen)

Ilona-hankkeen sivuille (sivut avautuvat uuteen välilehteen)

Artikkeli on julkaistu Kyvyt käyttöön -lehdessä 1/2020 (pdf avautuu uuteen välilehteen)