Siirry pääsisältöön

Sokeain viikko 8.-15.11: Kosketusnäytön käyttö joskus mahdotonta näkövammaiselle

09.11.2015

Erilaisten palveluautomaattien lisääntyminen ja henkilökohtaisen palvelun väheneminen aiheuttavat näkövammaiselle asiakkaalle hankaluuksia. Erityisesti kosketusnäytöllisten automaattien lisääntyminen johtaa helposti siihen, että näkövammainen ei enää voi toimittaa asioitaan itsenäisesti. Silloin olisi huolehdittava siitä, että saatavana on henkilökohtaista apua ja että ympäristö rakennetaan mahdollisimman esteettömäksi.

Ratkaisut ovat usein yksinkertaisia: hyvä valaistus, selkeät kontrastit ja ohjaavat lattiamerkinnät auttavat jo paljon. Pääovelle sijoitettu ääniopaste tai vuoroautomaatille ohjaava lattiaan kiinnitetty koholista helpottavat näkövammaisen suunnistamista.

Palvelujen saavutettavuus on teemana Sokeain viikolla, jota vietetään 8.-15.11. Näkövammaisten Keskusliitto ja sen alueyhdistykset haluavat viikon aikana kiinnittää huomiota hyvään henkilökohtaiseen palveluun. Näkövammaiset eri puolilla Suomea jakavat erikoiskääreellä varustettuja suklaamakeisia kiitokseksi palvelusta. Suklaan voi saada vaikkapa kaupan kassa, bussinkuljettaja tai hampurilaisravintolan asiakaspalvelija.

Lisätietoja rakennetun ympäristön esteettömyydestä: Näkövammaisten Keskusliiton esteettömyysasiamies Hanna-Leena Rissanen, 050 461 8767

Lisätietoja Sokeain viikosta