Siirry pääsisältöön

STM:n Osku-ohjelma: Työkykyä tukevat ratkaisut kannattavat

03.12.2015

Esimiesten osaaminen ja myönteiset asenteet ovat merkittävä tuki osatyökykyisten työssä jatkamiselle tai työllistymiselle. Esimiesten olisikin saatava riittävästi tietoa osatyökykyisyydestä, työpaikan omista keinoista ja tarjolla olevista palveluista. Työpaikan taloudelliset tunnusluvut ja tapausesimerkit osoittavat, että työkykyä tukevat ratkaisut ovat kannattavia. Työpaikoilla on kehitetty kymmeniä uusia ratkaisuja, jotka pitää saada myös muiden työpaikkojen käyttöön.

Myös osatyökykyistä palvelevat ammattilaiset tarvitsevat lisää koulutusta sekä uusia toimintamalleja ja työvälineitä työnsä helpottamiseksi. Mm. nämä tiedot käyvät ilmi tuoreesta tutkimuksesta, joka tehtiin STM:n koordinoimassa Osatyökykyiset työssä -, ns. Osku-ohjelmassa.

Osku päättyy vuoden 2015 lopussa, mutta hallituksen Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeessa jatketaan muun muassa työkykykoordinaattoritoiminnan laajentamista. Vates on osallistunut Osku-ohjelmaan asiantuntijaryhmän jäsenenä. Vates on mukana myös ohjelmassa aloitetun Osku-verkkopalvelun suunnittelu- ja toteutustyössä 2015-2016.

Lue lisää