Siirry pääsisältöön

YK:n vammaissopimus ratifioitiin

13.05.2016

Suomi on ratifioinut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan 11. toukokuuta. Ne tulevat Suomessa voimaan 10.6.2016.

- Suomi on ottanut tärkeän askeleen vammaisten henkilöiden oikeuksien puolustamiseksi ja kunnioittamiseksi. Sopimuksen ratifiointi edistää myös sitä, että vammaiset henkilöt pääsevät mukaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon. Uskon, että sopimuksen voimaantulo Suomessa auttaa meitä lisäämään yleistä tietoisuutta vammaisten henkilöiden oikeuksist”, sanoo perus- ja perhepalveluministeri Juha Rehula.

Sopimus korostaa vammaisten henkilöiden osallisuutta kaikessa heitä koskevassa päätöksenteossa. Sopimuksen ratifiointi on edellyttänyt Suomessa muutoksia vammaislainsäädäntöön. Viimeinen este Suomen ratifioinnille poistui, kun eduskunta hyväksyi lain kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttamisesta.