Siirry pääsisältöön

Uusi esite, Keuhkoahtauma ja työ, ilmestynyt

12.01.2017

Esitteen kansikuvaKeuhkoahtauma on hitaasti etenevä sairaus, jota voidaan hoitaa. Uuden esitteen on toimittanut Vates-säätiön Tiedolla vaikuttaminen -hanke (RAY) yhteistyössä Filha ry:n ja Hengitysliitto ry:n kanssa. Esitteessä kerrotaan sairauden ja hoidon lisäksi siitä, miten sairaus vaikuttaa työkykyyn ja millaisia keinoja voidaan käyttää, jotta henkilön työura olisi mahdollisimman pitkä.

Tärkeää on sairauden varhainen tunnistaminen, tupakoinnin lopettaminen, liikunta ja oikea lääkehoito. Usein sairastunut voi jatkaa työntekoa sen hetkisessä työssään tai siten, että työtä tai työolosuhteita mukautetaan. Lisäksi on monia keinoja, joilla henkilön työuraa voidaan jatkaa, jos sairaus vaikuttaa suorituskykyyn.

Tupakoimattomuus ehkäisee parhaiten taudin syntyä ja etenemistä. Kun työpaikalla ja etenkin työterveydenhuollossa kannustetaan savuttomuuteen ja tupakasta vieroitusta tuetaan, siitä hyötyvät kaikki.

Keuhkovamma ja työ -esite (pdf). Toivomme, että esitteen linkkiä jaettaisiin eteenpäin.

Esitettä voi tilata myös paperisena: tiina.jappinen (at) vates.fi.